Blogit.fi

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Kesän juoksut ja (liki olematon) valmistautuminen syksyn kisaryppääseen.

Kuten jo blogia aloitellessani vähän ounastelin, niin kesällä juoksuhommat tosiaan jäivät vähän vähemmälle, kuin mitä keväällä. Maalis-toukokuun välisenä aikana mittariin kertyi 150-160 kilometriä kuukaudessa. Tätä edesauttoivat itselleni oikeastaan ihanteelliset ilmat juoksuun, ja lisäksi koronaviruksen vuoksi tauolla ollut jalkapalloharrastus. Kesäkuun ensimmäinen viikko, ja siinä alkanut kolmen viikon kesälomajakso näytti vielä varsin lupaavalta. Kesäkuun alussa tuli hölköteltyä oma kaikkien aikojen pisin lenkkikin (reilu 34 kilometriä - Katso edellinen postaus) eikä se edes tuntunut pahalta.

Heti tuon kesäkirmaisun jälkeisellä viikolla alkoivatkin sitten helteet. Hellekeli on ehdottomasti oma pahin viholliseni juoksuun. Kipeytyvät lihaksetkaan eivät ole mitään, kun vertaa kuumaan keliin. Hiki valuu niin että silmiä kirvelee, sykkeet nousevat niin että sydän meinaa tulla ulos rinnasta ja yleinen olotila on vain yksinkertaisesti todella väsynyt.
Voisin teettää itselleni kyltin jossa lukee "Ei kesäkunnossapitoa!" 
Kesäkuun lopulle mahtui toki hyviäkin lenkkejä ja treenejä. Juhannuksena kävimme perheen kanssa Aulangolla, ja aattoaamuna lasten vielä nukkuessa lähdimme Emman kanssa testaamaan koronan vuoksi syyskuulle siirretyn Aulanko Tower Trailin maastoja. Upeat maisemat nappasivat niskalenkin jopa karmeasta kuumuudestakin. Erityisesti Aulankojärven rannan pitkospuilla, ja näkötornin juurella Karhuluolan portaat juuri kiivenneenä fiilis oli kyllä katossa. Juhannuksen jälkeen juuri ennen paluuta töihin, kävimme Jyrin kanssa vielä pitämässä Päijät-Hämeen Männyn historian ensimmäisen mäkitreenin syksyn Himostrailia silmälläpitäen. Kesän kuumimpana päivänä 1150 nousumetriä Himoksen rinteillä oli aika kova rykäisy, mutta kyllä siitäkin vaan hyvän olon sai!
Aamu Aulangolla... 

Näkötornin juurelta avautuvat maisemat olivat kyllä kiipeämisen arvoiset! 

Ei niin kovaa vauhtia, mutta vaarallisia tilanteita ilman muuta! 

Himoksella Jyrin kanssa. Melkein 30 asteen lämmössä tehty mäkitreeni oli kyllä aika raju setti. 

1150 nousumetriä yhteensä. Kymmenen kertaa Länsi-Himoksen korkeimmalle hissin yläasemalle ja päälle sakkolenkkinä nousu huoltotietä pitkin pohjoishuipulle. 
Heinäkuussa juokseminen jäi vielä kesäkuutakin vähäisemmälle määrälle. Tällä kertaa syynä ei kuitenkaan ollut helteet, vaan heti heinäkuun alussa ikämiesten jalkapallopelissä venähtäneet nilkan nivelsiteet. Käytännössä kaksi viikkoa meni ihan täysin jalkaa rasittamatta, ennenkuin se kesti juoksua. Pallon potkaisemisesta ei uskaltanut edes uneksia tuon kahden viikon jälkeenkään. Harmilliseen paikkaan kyllä sattui tuo loukkaantuminen, koska enemmän tai vähemmän lepohommissa menneen kesäkuun jälkeen tuntui oikeasti siltä, että juoksu olisi voinut jopa alkaa kulkea ihan hyvin.

Parin viikon levon jälkeen nilkka alkoi lopulta kestää juoksuhommia, ja sehän tarkoitti sitä että katseet piti jo kääntää elokuun 22. päivä Himostraililta alkavalle kisaputkelle. Nykyään internetistä löytyy vaikka mitä, esimerkiksi Tampere Trailrunningin tallentama GPX-jälki vanhasta Himos Extremen reitistä. Ei muuta kun reitti kelloon, ja kohti pahamaineista nelivetonousua Emman kanssa. Kävimme testaamassa reittiä, ja muutamasta harha-askeleesta huolimatta emme onnistuneet eksymään. Jätimme kahdestaan käydessämme tuon Paljakan-Sammalsuon lenkin vielä käymättä - totuuden nimissä nilkkani ei olisi ehkä enää sitä kestänytkään - mutta reilun viikon päästä tästä saimme Jyrin ja Eeliksen myös mukaan. Tällä kertaa menimme koko tuon reitin. TTR:n GPX:n mukaan se oli 21,5 kilometriä, mutta ilmeisesti parissa vuodessa kellojen GPS-tekniikka on hypännyt johonkin suuntaan. Meillä oli neljällä juoksijalla yhteensä viisi kelloa mukana, ja jokainen laite näytti juostun matkan pituudeksi yli 23 kilometriä.
Sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää... Täytyy mennä läpi. Tämä paikka oli muuten jo viikon päästä tästä kuvasta likipitäen kuiva! 

Suonsilmästä kukaan ei kuule huutoasi. 

Ei varsinaisesti voi enää mistään tykittelystä puhua tässä vaiheessa lenkkiä. 

Reitin piti olla 21 kilsaa, mutta todellisuudessa se oli kyllä pidempi. 

Pitäisin itse tuota lenkkiä jopa erittäin tärkeänä, ajatellen tulevaa elokuun lopun Himostrailin 36 kilsan kisaa varten. Vaikka toki nyt juoksemaamme matkaan tuleekin vielä se 13 kilsaa lisää, niin tässä sai kyllä aika hyvän kuvan siitä, mitkä paikat kannattaa ottaa vähän ehkä iisimmin. Lisäksi erityisesti nesteen määrästä on huolehdittava. Toki itse kisassa on paljon huoltopisteitä, mutta kyllä siinä silti on kannettava omaa nestettä ja energiaa mukana. Vähän vielä itselläni auki, että lähdenkö matkaan juomarepun, vai pelkän -liivin kanssa.

Elokuu ei myöskään alkanut varsinaisesti onnellisten tähtien alla. Viimeinen kesälomapätkä alkoi eilen lauantaina 1.8. Sitä edeltävään seitsemään päivään mahtui seitsemän päivää töitä, jalkapallon puulaakiturnaus, kolme täyttä jalkapallo-ottelua kolmessa eri joukkueessa sekä nelisenkymmentä kilometriä juoksua. Nämä yhdessä aiheuttivat kroppaan aikamoisen väsymystilan, ja siihen päälle nappasin vielä allergisen nuhan riivaamalta Emmalta jonkinlaisen pienen kesäflunssan. Nenä vuotaa kuin Huuhkajien puolustus Mixu Paatelaisen aikana, ja pientä lämpöäkin on noussut. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että maanantaina alkavat Himostrailin mahtavat yhteislenkit jäävät ainakin ensimmäisen lenkin osalta itseltäni väliin. Vahva suositus kyllä kaikille, ketkä Jämsän seudulla tuolloin ovat. Menkää rohkeasti mukaan! Tiedä vaikka kävisi samalla lailla kuin itsellenikin, ja hieno harrastus vie mukanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti