Ei niin kovia pakkasia olekaan, että edes harkitsisin Himos Winter Trailin väliinjättämistä. Lauantaina Enjoy-sarjaan ilmoittautunut Pekka kyseli keskiviikkona varovasti minulta, että onkohan Himoksella jotain pakkasrajoja. Tietääkseni niitä ei ole ilmoitettu, joten valmistauduin viikonlopun koitokseen ihan normaalisti.
Muun elämän vyöryessä niskaan, en kerinnyt itse tapahtumaviikolla kertaakaan lenkille. Edellisellä viikolla olimme sentään käyneet Liisin kanssa yhdessä lenkillä niin Laajavuoressa kuin Vangonmäessäkin, minkä lisäksi olin tehnyt omatoimilenkin Kankarisveden jäällä ja Rasuanniemen poluilla. Muuten tammikuussa kilometrit olivat jääneet suht vähäisiksi, hiihtämässäkään en ollut käynyt kuin kerran. No, pääseepähän ainakin levänneenä poluille!
Minulla oli vielä perjantaina ihan normaalisti aamuvuoro, kun taas Liisillä oli etäpäivä. Tällä kertaa meillä oli vuokralla Himoksen kisatarjousmökki varsin mainiolta paikalta lähdön ja maalin puolivälistä. Liisi ja Liisin lapset suuntasivat mökille heti neljältä kun sinne sai avaimet. Itse odottelin kotona siihen asti että Liisi ja lapset olivat päässeet perille, jos olisi vielä tarvinnut tuoda jotain. Mökin varustus oli kuitenkin riittävä, joten itsekin latasin kissoille kupit täyteen ruokaa ja lähdin kohti Himosta. Sinne ajeli sen parisenkymmentä minuuttia, ja sillä välin Liisi oli jo ehtinyt laittaa päivälliseksi tortilloja pöytään!
Ruoan jälkeen kävimme hakemassa kisanumerot ja piipahdimme tapahtumatorilla. Itse ostin kisatarjouksesta vähän Jolloksia sekä hyväksi havaittua Noshtin korkeaenergistä urheilujuomaa. Muutamien tuttujenkin kanssa kerittiin siinä morjestamaan, kun samaan numerolapunhakujonoon osuivat sekä Topi että Juho-Pekka. Muuten tänä vuonna viivalla oli ehkä vähän vähemmän tuttuja kuin aikaisemmin, huolimatta ennätysosallistujamäärästä. Topi oli meidän kanssa samassa iltalähdössä, mutta seuraavan päivän startista en oikeastaan tuntenut ketään.
Kisaan oli ennustettu varsin hurjiakin pakkaslukemia, mutta itse en niistä jaksanut sen kummemmin stressata. Ymmärrän kyllä että monelle pakkasessa juokseminen on vastenmielistä sen vuoksi että kylmä ilma käy keuhkoihin, ja sille on varmasti hankala tehdä mitään. Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla ei ole keuhkojen kanssa mitään ongelmia - ja muutenhan pakkanen on vain ja ainoastaan pukeutumiskysymys. Iltakisan varustus oli seuraavanlainen: alimmaksi kerrokseksi tekniset urheilubokserit ja tekninen t-paita, jalkaan merinovillasekoitetta olevat juoksusukat. Seuraavaksi merinovillasekoitetta olevat pitkät kalsarit ja pitkähihainen joskus vuosia sitten Lidlistä ostettu jonkinlaista teknistä kangasta oleva paksuhko urheilupaita. Päällimmäiseksi kerrokseksi jonkinlaista softshellmateriaalia olevat tuultakestävät trikoot sekä Lidlin talvijuoksutakki (pakko hehkuttaa, vaikka kilpailijalla olenkin töissä että nuo Lidlin kamat on ihan ylivertaisia hinta/laatu-suhteeltaan. Esim. tuo takki taisi maksaa 19,99 €). Kaulaan vielä merinovillaa oleva tuubihuivi, päähän juoksupipo ja otsalamppu, käsiin hiihtohanskat ja kruununa vielä pakkasenpuremia ehkäisemään kinesioteippiä poskipäihin ja nenään. Päiväkisaan varustauduin muuten ihan samalla tavalla, paitsi että kylmemmän sään vuoksi jalkaan menivät enemmän villaa sisältäneet merinokalsarit, ja yläkroppaan vielä yksi ihan ohut pitkähihainen juoksupaita. Tämä oli ainakin itselleni ihan enemmän kuin riittävä varustautuminen. Itseasiassa illalla tuli jopa vähän kuuma erityisesti jalkoihin.
Majoituksemme lähdön välittömässä läheisyydessä mahdollisti sen, että saatoimme lähteä starttiin vasta 10 minuuttia ennen paukkua. Liisi vähän ihmetteli, että hän ei ikinä lähtisi näin viime tippaan, mutta itse ainakin koin tuon oikein sopivaksi. Olimme starttiviivalla ihan muutama minuutti ennen lähtöä, joten siinä ei edes ehtinyt kylmettymään. Jos oikein kuulin kuulutuksista, niin tämä kyseinen lähtö oli koko tapahtuman suosituin, ja siltä se kyllä myös tuntui. Juoksijoita oli aivan älyttömän paljon, ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!
Lähdön otimme tosi rauhallisesti ihan melkein viimeisten lähtijöiden joukossa. Eka pitkä mäki käveltiin myös melkein kokonaan. Se on ehkä vähän tylsä pätkä, mutta toisaalta myös ymmärrän sen oikein hyvin, että miksi reitti alkaa sillä. Puolentoista kilometrin kevyenliikenteenväylän osuus jossa on valtaosa nousua, on mitä parhain tapa saada porukka tasoiseensa jonoon, ja sitä kautta järjestettyä poluille niin että ihan mahdottomia pullonkauloja ei pääse syntymään. Tästä huolimatta ensimmäisessäkin polkuylämäessä olimme ihan täysin pysähdyksissä pitkiäkin aikoja, porukkaa vaan oli niin paljon. Toisaalta tämä ei kyllä ainakaan itseäni haitannut - matkanteko oli oikein leppoisaa, eikä nousut päässeet hapottamaan lainkaan. Liisikin sanoi ensimmäisessä huollossa, että eka mäki ei koskaan ole tuntunut noin helpolta.
Ensimmäisessä huollossa söin vähän sipsejä ja otin mukillisen lämmintä urheilujuomaa, sekä evääksi matkalle pari palaa suklaata. Etenimme yhä varsin leppoisaan tahtiin, meitä lähinnä ohiteltiin, mutta toisaalta meillä ei ollut mikään kiire. Liisi sanoi että olisi todella kiva päästä reitti alle kahteen tuntiin, mutta sain myös ukaasin olla kertomatta kulunutta aikaa. Liisi ei siis juostessa käytä kelloa, joten hänellä ei ollut ajasta eikä matkasta sen kummempaa tietoa. Metsäautotien laskun lopussa Liisi satutti vähän nilkkaansa, mutta onneksi se asettui siitä seuraavan nousun aikana. Otimme tuon aika pitkän nousupätkän myös korostetun rauhallisesti, olihan seuraavaksi vuorossa laskettelu Peuramäentielle, siinä saisi kyllä taas sitten juosta.
Tuo varsinainen Peuramäentien metsäautotien pätkä on ollut ihan ensimmäisestä kerrasta asti ylivoimainen inhokkini koko Himoksen reitistöllä. Varsinkin talvella se on aina ollut ihan pöperöä ja muhjua, ja siinä ei mitenkään saa askeleelle minkäänlaista pitoa. Se on usein syönyt itseltäni etureidet ihan kokonaan, ja lisäksi se on ottanut myöskin nilkkoihin. Olikin aivan superluokan yllätys, kun reittimestari oli oikaissut melkein koko metsäautotien pätkän pois, ja se oli korvattu polulla! En voi kylliksi kertoa miten mielissäni olin tästä muutoksesta! Lopulta vielä tielle päästyämme, meidät otti vastaan lehmänkelloin ja jätkänkynttilöin varustautunut kannustajaporukka. Olimme jo pitkään olleet Liisin kanssa aivan kahden säkkipimeässä metsässä näkemättä oikeastaan muuta kuin satunnaisia valonvälähdyksiä edessä ja takana. Fiilis oli aivan älyttömän hyvä!
Tuo metsäautotien oikaisu löi oikeastaan leimansa koko tuohon Sammalsuon lenkkiin. Sen lisäksi emme tajunneet että aina aikaisemmin vuolaana alaspäin virrannut puro oli nyt jäätynyt kokonaan umpeen, ja odottelimme vain sitä. Kyseisessä kohdassa on usein ollut iltajuoksun komeimmat valaistukset yhdessä valokujan kanssa. Yllätyinkin ihan tosissani, kun opasteet neuvoivat meitä kääntymään takaisin Paljakan lenkille. Mitä ihmettä? Koskaan ei ole Sammalsuon lenkki tuntunut yhtä kivalta. Kehuin innoissani uutta reittilinjausta myös risteyksen liikenteenohjaajille. Toivottavasti siitä tulee pysyvä!
Paljakalla saavutimme myös edessämme aina silloin tällöin välkkyneet valot. Se oli viiden juoksijan letka, joka eteni itselleni ehkä vähän liian hidasta tahtia - tässä vaiheessa alkoi jo vähän vilu hiipiä yläkroppaan. Kysyin Liisiltä että haluaako hän että ohitamme letkan, mutta totesimme yhdessä että eipä tässä oikein ohi pääse, ja huoltokin on jo ihan kohta. Huollossa otimme molemmat ainoastaan urheilujuomaa mukillisen, ja ohitimme tämän huoltoon pysähtyneen letkan. Itse annoin huoltopisteelle vielä polulta löytämäni kenkien liukuesteet.
Seuraavaksi edessä olikin pitkä lasku kohti kesätapahtuman Pohjoisen lenkin risteystä. Kyseiseen risteykseen oli täksi talveksi laitettu viime vuonna Himoksen rinteiden nousussa ollut hieno Winter Trail -valokyltti. Se erottui komeasti jo kaukaa. Tämän jälkeen pääsimmekin seuraavaksi jo perinteiselle valokujalle, jossa ei tällä kertaa ollut ketään muita juoksijoita samaan aikaan.
Nousu Himoksen rinteiden vieressä oli jälleen kerran pitkä ja raastava. Tällä kertaa matkantekoa kyllä avitti huomattavasti rinteeseen tehdyt lumimöröt, joiden ilme meni sitä vihaisemmaksi mitä pidemmälle nousu eteni. En muista että tuossa kohtaa reittiä olisi ennen naurattanut ääneen, mutta nyt kävi niinkin. Kirkas pakkasilta teki myös sen, että Himoslaakso näytti suorastaan upealta sieltä nousun päältä. Olisipa siellä ollut myös lumisohva, johon olisi voinut istahtaa lepuuttamaan itseään.
Lepuuttamaan ei kuitenkaan joutanut, edessä oli vielä legendaarinen loppulasku. Lähes kilometrin mittainen paikoitellen aika jyrkkäkin mutkitteleva lumiränni. En ollut nähnyt edessämme ketään pitkään aikaan, joten ajattelin kokeilla tehdä oman ennätykseni Stravan segmenttiin kyseisessä laskussa. Sovimme Liisin kanssa että jään laskun juurelle odottelemaan häntä. Annoin palaa ihan kunnolla, mutta kohtasin kuitenkin pari porukkaa laskussa. Kaikki antoivat hienosti tietä, mutta jonkin verran siinä meni silti himmaillessakin. Silti tuloksena oli oman parhaan noteerauksen parannus peräti 20 sekunnilla aikaan 4:09.
Hetken aikaa odoteltuani myös Liisi sukelsi metsästä ulos. En uskaltanut paljastaa hänelle että meillä on vielä ihan hyvät mahdollisuudet ehtiä maaliin alle kahden tunnin, mutta rivien välistä annoin ymmärtää että nyt kannattaa juosta. Mökkikylän läpijuoksussa taisin jo vähän hermostuttaa Liisiä, kun yritin tsempata että "jaksaa jaksaa!". Hienosti sitä kuitenkin jaksettiin, ja vasta Peikkometsän nousussa laitettiin kävelyksi. Nousun päällä paljastin sitten, että tulemme ehtimään maaliin alle kahden tunnin. Lopulta virallinen aikamme oli 1:57:28 ja tavoite alittui heittämällä! Aika oli myös kymmenkunta minuuttia nopeampi kuin viime vuonna iltajuoksulla samalla matkalla. Lisäksi vauhdinjakomme oli nyt selkeästi onnistuneempi. Sammalsuon lenkin jälkeen ohitimme useamman juoksijan, joista enää kukaan ei tullut meidän ohitsemme. Kisan jälkeen hörppäsimme lämmintä mehua, ja lähdimme suoraan mökille saunomaan. Minä aloin valmistua lauantain kisaan ja Liisi ulkoilupäivään lasten kanssa.
Perjantain ja lauantain yö meni enemmän tai vähemmän pyöriessä ja hereillä ollessa. Pyrin välttämään iltalenkkejä juuri tämän uniongelman takia, mutta tämmöisessä kisaviikonlopussa se on vähän haastavaa. No ei siinä. Kello soi kahdeksalta, ja ei muuta kun kahvi tippumaan. Joimme siinä sängyssä aamukahvia melkein yhdeksään saakka kunnes totesin että täytyy varmaan ruveta valmistautumaan kisaan. Liisi paistoi kananmunia aamiaiseksi samalla kun itse kasailin kamppeitani. Lopulta lähdimme mökiltä sen hyväksi havaitut kymmenen minuuttia ennen starttia. Jätin toppatakin Liisille ja suuntasin kohti lähtöviivaa. Ajatuksenani oli vähän sama kuin viime vuonna, että juoksisin tämän lauantain lähdön reippaammin. Katselin vanhoja tuloksia, että muutama vuosi sitten olin juossut tämän matkan tuntiin ja kolmeen varttiin, joten ajattelin ottaa sen tavoitteeksi.
Lähdin paukusta viime vuoden tapaan hevostelemaan omaan tasooni nähden vähän liian kovaa. Ensimmäinen kilometri (joka sisältää sen pitkän autotien viertä kulkevan nousun) taittui aikaan 5:31. Tässä vaiheessa aloin vähän himmailemaan ja vaihdoin suosiolla kävelyksi loppunousun ajaksi. Juoksulle heitin taas siinä vaiheessa kun alusta kävi tasaiseksi ennen pientä laskua poluille. Ekaan huoltoon asti päätin kävellä kaikki ylämäet ja muuten hölkätä.
Huollossa otin ainoastaan mukillisen urheilujuomaa ja join sen kävellessäni eteenpäin. Muutama juoksija ohitti minut tässä vaiheessa, mutta sain kaikki helposti kiinni kun sain juoman juotua ja aloin taas juoksemaan. Letka etenkin itselleni oikein sopivaa vauhtia pitkin priimakuntoisia polkuja. Metsäautotien alamäessä otin jalan pois jarrulta ja annoin juoksun rullata mukavasti vapaalla. Seuraavassa ylämäessä minut ohitti joku nuorempi kaveri jonka olin itse ohittanut alamäessä, joka sanoikin että minulla taitaa olla selkeä taktiikka kävellä ylämäet ja hölkätä muuten. Olen huomannut näissä polkukisoissa, että jos on vähänkään kovempaa juostavaa tasaista tai lievästi nousevaa baanaa, niin käytännössä kaikki ohittavat minut, mutta sitten taas mutkittelevilla ja teknisimmillä poluilla, ja jyrkemmissä alamäissä minä saatankin olla yllättävän hyvävauhtinen. Nopeudesta puhuminen olisi sentään liioitteltua, kaikki nopeat lihassoluni ovat varmasti kuolleet jo vuosikymmeniä sitten.
Seuraavaksi vuorossa ollut Sammalsuon lenkki oli myös auringonvalossa kylpevänä vähintään yhtä kaunis kuin edellisenä iltana kuunvalossa. Peuramäentien nousun ohittanut polku tuntui nytkin todella mukavalta, ja pystyin tinkaamaan mukavasti kutosella alkavia kilometrejä myös Sammalsuon lenkillä. Ennenkuulumatonta! Suurinpiirtein puolimatkassa katsoin kelloa, ja totesin että tulisin ehtimään alkuperäiseen tavoitteeseeni (1:45) vaikka kävelisin suurimman osan loppumatkasta. Tässä vaiheessa asetin itselleni uuden tavoitteen, että kisan keskitahti tulee olla kutosella alkava. Tässä vaiheessa se taisi olla 6:57.
Etenin suurimman osan matkasta yksin myös päivällä. Jossain vaiheessa Sammalsuon lenkkiä sain perääni muutaman juoksijan letkan, joka kuitenkin jäi minusta hiukan kun otin Sammalsuon ja Paljakan välisellä siirtymäosuudella pienen spurtin. Paljakalla alkoi sitten jalka jo vähän painamaan, ja tämä muutaman naisen letka saavutti minut uudestaan. Hyppäsin hetkeksi polun sivuun risteyksessä josta käännytään laavun huollolle, ja päästin heidät ohittamaan. Sitten etenin omaa tahtia huoltoon asti, jossa nappasin taas mukillisen urheilujuomaa, jonka nautin kävellessäni eteenpäin.
Huollosta eteenpäin oli jotenkin omituinen fiilis juosta, kun en nähnyt edessäni enkä takanani yhtään ketään. En edes siinä pitkässä mörkönousussa! Loppulaskun ajattelin ottaa vähän varoen, että minulla olisi jalkaa juosta vielä lopun kevyenliikenteenväylän osuus. Satuin kuitenkin siihen semmoiseen väliin, että kohtasin ainoastaan yhden juoksijan, ja hänetkin sellaisessa kohdassa ihan laskun lopussa että pääsin puikkaamaan helposti ohi hidastamatta lainkaan, ja tuloksena oli taas uusi ennätys tähän segmenttiin, tällä kertaa kahden sekunnin erolla. On tuo vaan hauska mäki, erityisesti näin lumisissa olosuhteissa!
Lopun puolentoista kilometrin kevyenliikenteenväylä tympäisi kyllä tällä kertaa jostain syystä ihan kunnolla. Ei olisi huvittanut yhtään juosta, mutta ajattelin myös että nopeammin pääsen saunaan, jos viitsin juosta. Etenin jonkinmoista vauhtia, mutta siltikin jostain takaa tuli muutama juoksija, jotka pääsivät puikkaamaan ohitseni Peikkometsän nousussa. Tässä korostuu hitauteni noilla juostavilla pätkillä. En ollut nähnyt ketään siinä viimeisessä nousussa pitkästä näkymäalueesta huolimatta, olin tiputellut loppulaskun reilusti vitosella alkavaa kilometritahtia, ja silti minut ohitetaan kilometrin tiepätkällä. En antanut tämän kuitenkaan lannistaa, vaan pakotin itseni juoksuun sillä kutosella alkava keskitahti oli ihan omissa näpeissä. Maalisuoralla Liisin lapset olivat ensin läpyttämässä ennen maalikaarta, ja maalissa Liisi otti minut heti vastaan. Aikaa kului 1:32:55 ja keskitahti oli 6:59! Se on itselleni kovaa kyytiä näillä poluilla!
Kisan jälkeen Liisi ja lapset lähtivät kohti Lumilaa, ja itse lähdin kohti saunaa! Oli muuten aika huikeaa kisan jälkeen päästä suoraan savusaunan lempeisiin löylyihin, ja siitä vielä lämpimään paljuun auringonpaisteeseen köllöttelemään. Avantomahdollisuuskin olisi ollut, mutta sen jätin nyt käyttämättä. Olin unohtanut sandaalit kotiin, ja jalat meinasivat jäätyä kiinni jo terassinlankkuihin. Saunan jälkeen kävin vielä syömässä kisalippuun kuuluneen lounaan, jonka jälkeen heitin Pekan Jämsään junalle ja kävin kotona ruokkimassa kissat. Sitten takaisin Himokselle keilaamaan ja mökille iltaa viettämään takkatulen, saunomisen ja lautapelien merkeissä. Eipä olisi enää onnistuneempi viikonloppu voinut olla! Iso kiitos kaikille osallisille! Järjestelyiltään HWT on kyllä ihan ykköskorin tapahtuma, erityisesti tuota iltajuoksua suosittelen kyllä ihan kaikille polkujuoksun ystäville, se on suorastaan maaginen tapahtuma!
Kiva jos jaksoit lukea näin pitkälle! Seuraavat tapahtumat itselläni tulevat olemaan Brannin Trail Run Loviisassa toukokuussa ja NUTS Syöte kesäkuussa Syötteellä. Katsotaan sitten tuleeko niistä minkälaisia raportteja.
Melkein maalissa! Kuva: Liisi 
