En nyt ihan varma ole, että milloin aloin haaveilemaan ultramatkoista. Todennäköisesti ensimmäinen haave niistä on alkanut kytemään jo keväällä 2019 vaikka juoksuharrastus olikin silloin vasta ihan alkumetreillä, mutta silloin silmiini osui Futisforumilla Soudunsaaren Jaakon teksti NUTS Karhunkierroksen satamailiselta. Nuo satamailiset tuntuivat toki silloin, ja erityisesti vieläkin, ihan järjettömiltä (mitä ne toki ovatkin). Mutta tuo teksti oli jotenkin niin kauniisti kirjoitettu, että haave itseni ylittämisestä jalkaisin etenemällä alkoi luultavasti elää - vaikkakaan en sitä itselleni tuolloin myöntänyt. Himos Traililla on myös tärkeä rooli omassa juoksuharrastuksessani, ja pitkäaikainen haave juosta ultra Himoksella konkretisoitui vihdoin tänä kesänä, kun uutuusmatka - yhdensuuntainen ultra Tour de Jämsä esiteltiin. Se vanha 52 kilsan tupla-Extremen kiertäminen ei ole oikein innostanut, yhdenkin kierroksen meneminen Himoksella on tarpeeksi rajua settiä.
Taisin ilmoittautua heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä, ja mukaani oli lähdössä Päijät-Hämeen Männyn joukkuekaverit Jyri ja Eelis. Omat juoksut menivät kesän osalta paremmin kuin vuosikausiin, hyvä onnistuminen Syötteen 40 kilsan kisassa, sekä varsin vaivattomasti sujuneet pidemmät lenkit toivat uskoa että Tour de Jämsästä selvitään kunnolla. Kuten vanha sanonta kuuluu: matka ei tapa, vaan vauhti. Ainoat tummat pilvet ylläni olivat vajaan kaksi viikkoa jatkunut välillä jopa aika teräväksikin yltynyt kipu vasemmassa akillesjänteessä, jonka vuoksi en ollut uskaltanut käydä kahteen viikkoon kuin yhdellä testilenkillä. Se sujui ihan kohtalaisen hyvin, joten ei muuta kun hyvillä mielin kohti kisaa! Jyrin ja Eeliksen valmistautuminen ei ollut valitettavasti sujunut ihan yhtä hyvin kuin minulla, molemmat kärsivät erilaisista vammoista ja sairasteluista, ja Eelis joutui harmillisesti lopulta kisaviikolla siirtämään osallistumisensa ensi vuoteen.
 |
| Reittikartta. On siinä saatu mutkia matkaan. Periaatteessa välimatka Gradialta Himoksen juurelle ei ole lyhyintä reittiä kun viitisentoista kilometriä. |
Perjantai-iltana ennen kisaa kävimme Liisin kanssa hakemassa osallistujamateriaalin Himokselta, sekä seurasimme useamman lähdön ajan myös mainiota Himos Kids tapahtumaa. Itse ostin kisatorilta tapahtuman 10-vuotisjuhlapaidan sekä uuden juoksulippiksen. Edellisen lippiksen olin ostanut 2019 vuoden tapahtumasta, joten ehkä se oli jo korkea aika päivittää uudempaan... Himokselta näkyi myös tuttuja, esimerkiksi UTTF-liivijahdissa enää Vaarojen suorittamista vaille oleva Pasi, sekä Jyri perheineen. Kotiuduttuamme Himokselta seurasimme vielä UTMB:n satamailisen lähtöä Youtubesta. Matkalle oli lähdössä myös vanha Himos Winter Trail -veteraani Joonas, joten sielläkin oli kannustettavaa!
Lauantai-aamu valkeni mukavan vilpoisena ja aurinkoisena. Lähtö oli Jämsänkoskelta klo 7:00, joten kello soitti Palomäessä vartin yli viideltä. Siinä sitten nopeasti vähän aamupalaa naamaan, sekä kupillinen kahvia. Liisi heitti minut Jämsänkoskelle, jossa kisabussi purki parhaillaan lastia Gradian pihalla. Jonotin GPS-lähettimen ja juttelin tuttujen kanssa. En oikeastaan pahemmin osannut edes jännittää tulevaa koitosta. Kuten edesmennyt presidentti Mauno Koivisto sanoi, niin: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, niin olettakaamme että kaikki käy hyvin!" Mainio ohje ylipäätään elämään. Jossain vaiheessa tajusin myös, että nyt oli ensimmäinen aamu kahteen viikkoon kun en ollut ajatellutkaan kipeää akillesjännettä, eli vahva olettamus oli että sekin oli juuri sopivasti kuntoutunut!
 |
| Päijät-Hämeen Mänty valmiina lähtöön |
 |
| Lähdön hetki Jämsänkoskella. Kuva: Iida Taini Lähdimme paukusta aika rauhakseen juoksemaan loivaa ylämäkeä. Juoksijat muodostivat varsin nopeasti eri pituisia letkoja, ja me löimme Jyrin kanssa koukun heti kiinni ehkäpä eniten kaikista urheilijoista Himoksella kilometrejä juosseeseen Väistön Timoon, sekä hänen kanssaan samaa matkaa edenneeseen Oikarisen Pietuun. Poikien vauhti tuntui ihan hyvältä meillekin, ja suhteellisen pian huomasimme että olimme heidän ja kahden muun juoksijan kanssa kuuden juoksijan letka. Etukäteen jo oli itselleni tiedossa, että ensimmäisen 15 kilometriä ovat todella helppoa ja nopeaa polkua, ja Jyrin kanssa oltiin vähän jopa mietitty taktiikkaa siinä mielessä, että juostaan alku vähän kovempaa. Lopussa hidastuu kuitenkin, ja jos alussa voittaa minuutteja, niin ne ovat kaikki kotiinpäin. |
 |
| Paratiisin poluilla Jämsänkoskella kelpasi kyllä juosta! Kuva: Tommi Kuronen |
Väistö - Oikarinen tandemi veti letkaamme aikalailla ensimmäisen noin kymmenen kilometrin ajan. Paratiisissa meinasimme juosta ohi tien ja polun risteyksestä, sekä ajauduimme epähuomiossa väärälle polulle, ja tässä vaiheessa löysin myös itseni junamme veturin paikalta. Kulku oli edelleen mainion tuntuista. Sykkeet pysyivät hyvin kontrollissa (tai siltä ainakin tuntui - en edes vilkuillut niitä), mihinkään ei sattunut, ei väsyttänyt vielä ja fiilis oli muutenkin hyvä. Helpot polut houkuttelivat myös juoksemaan kovempaa kuin mitä normaalisti olisin näin pitkässä kisassa juossut. Ensimmäisen huoltovälin oikeastaan ainoa vähänkään teknisempi pätkä on Kankarismeren rantabulevardi, mutta sekään ei ole edes kilometrin mittainen osuus. Yllättävän nopeasti lopulta pääsimmekin Oinaalan ensimmäiseen huoltoon, jossa kannustamassa ollut Jore hihkui että tasaisen vauhdin taulukolla olisimme maalissa alle kahdeksassa tunnissa. No se nyt oli toki vitsi, mutta joka tapauksessa vauhti oli ollut ainakin itselleni todella hyvää!
Huollon jälkeen jatkoimme matkaa Oinaalan hyppyrimäen ja Oinaslammen ohi, yli vesitorninmäen kohti Paljakkaa. Paljakalla otimme Jyrin kanssa ensimmäisen pummin. Juoksimme letkassa joka yhtäkkiä kiihdyttikin vähän kovempaan menoon. Meillä oli siinä joku juttu kesken ja yhtäkkiä ihmettelin itsekseni että missäs ne muut juoksijat ovat. Katsoin kelloa ja totesin että olimme ajatuksissamme juosseet ohi polun pään ja jatkaneet tiellä. Käännyimme takaisin ja juoksimme ehkä sen 150 metriä takaisin polkujen risteykseen, niin eikös sieltä tulleetkin tietä pitkin vesitorninmäellä vähän meistä jääneet Väistö & Oikarinen. Hyökkäsimme taas heidän peräänsä ja matka jatkui mukavasti poluilla. Myöhemmin sitten otimme vielä toisen pummin kun seurasimme sokealla luotolla edellämme mennyttä kaksikkoa. Siinä joutuikin sitten jo rämpimään vähän umpimetsää, että pääsimme takaisin oikealle polulle.
Vähän matkaa pummimme jälkeen Väistö & Oikarinen nostivat kytkintä ja hävisivät maisemaan. Poikien kulku oli todella hyvän näköistä, mutta harmikseen Pietu oli lopulta joutunut keskeyttämään kovien polvikipujen johdosta 55 kilometrin kohdalla. Meidän seuranamme juoksi vielä hetken aikaa eräs nokialainen nainen, mutta pian hänkin katosi kaukaisuuteen ja jäimme Jyrin kanssa kahdestaan taivaltamaan matkaa kohti 30 kilometrin kohdilla odottanutta Pykälän huoltoa. Meillä alkoi olemaan erityisesti alamäissä vähän jo vauhtieroa, Jyri valitteli jalkojen olevan jumissa ja erityisesti lonkkien kipuilu oli alkanut huolestuttaa häntä. Oma eteneminen oli edelleen oikein sujuvaa, mutta vähän alkoi jo huolettaa kaverin puolesta. Noin sata metriä ennen huoltoa huikkasin Jyrille meneväni edeltä, koska minulla kuitenkin kestää aina huollossa häntä kauemmin. Jore oli ehtinyt fillarillaan jo Pykälään, ja hänenkin ensimmäinen kysymys oli että: "Missä Jyri?". Pykälän huollossa oli myös muita tuttuja talkoissa, kun vanhat tutut Jorma ja Marjatta olivat siellä pitämässä kilpailijoista huolta. Aina mukava nähdä tuttuja ystävällisiä kasvoja kisatapahtumassa!
 |
| Jyri lähdössä iskemään kipeillä lonkilla Pykälän majan jälkeiseen ylämäkeen. |
Edessä oli kisan pisin huoltoväli. Pykälästä Himoksen taakse oli peräti 22 kilometriä. Säännöt onneksi mahdollistivat oman huollon hyödyntämisen missä tahansa reitin varrella. Olin skoutannut kartasta, että aikalailla tasan puoliväliin tätä pitkää väliä osuisi mukavasti risteys jossa voisi huoltaa juoksijoita, ja olin suostutellut äitini tähän hommaan. Meillä oli siis Pykälästä lähtiessä ainoastaan 10 kilometrin huoltoväli! Laitoin Pykälästä lähdettyämme viestin äidille, että kestää noin 1h45min saapua risteykseen. Perustin arvioni siihen että kävelemme suurimman osan tästä välistä. Jyrin lonkat olivat aika pahoina, sekä myös korkeuskäyrät alkoivat olla aika pahoina tällä välillä - ainakin verrattuna alkumatkaan.
 |
| Metsässä oli tunnelma välillä niin tiivis että sitä olisi voinut veitsellä leikata. |
 |
| Pykälän ja Moiskalantien välistä maastoa. Himos näkyy jo taustalla! |
Käännyttyämme latupohjalta takaisin poluille vauhtimme hidastui aika tavalla. Pikkuhiljaa takaa alkoi myös tulla porukkaa ohi. Jyri yritti saada minua jatkamaan yksinäni, mutta ei minulla ollut mihinkään kiire. Paljon mieluummin menen kaverin kanssa, kun yritän saada marginaalisesti parempaa aikaa paskemmalla fiiliksellä yksin mennessä. Valitettavasti Pyykinvuorentielle päästyämme Jyrin lonkat olivat jo niin tulessa että kävelykin oli vaikeaa. Normaalisti olisin yrittänyt tsempata miestä jatkamaan vielä, mutta nyt näytti kyllä oikeasti jo vähän pahalta, joten en yrittänyt estellä kun hän sanoi soittavansa raatotaksin 40 kilsan kohdalla odottavaan risteykseen. Risteykseen päästyämme näimme ensimmäisenä äitini, joka heilutteli iloisena karhukelloa ja toivotti tervetulleeksi omatoimihuoltoon. Jyri jatkoi siitä matkaa raatotaksilla kohti Himosta, kun taas itse syötyäni yhden karjalanpiirakan ja juotuani yhden Tehon, lähdin jalkaisin kohti Himosta. Tekipä kyllä kertakaikkisen hyvää syödä jotain muuta kuin Jollosta tai geeliä! Myös Tehosta saatu kofeiini auttoi siirtämään vähän jo alkamassa ollutta päänsärkyä taka-alalle.
Olin ennen kisaa jakanut reitin mielessäni pienempiin palasiin. Ensin tuttuakin tutummat Jämsänkosken polut, sitten siirtymä Pykälään, jonka jälkeen siirtymä omatoimihuoltoon ennen siirtymää Himoksen ekaan huoltoon, jossa odotti jo henkinen maali - Himoksenkin polut alkavat olla jo niin tuttuja että siellä pystyy etenemään melkein miten vaan. Käytännössä mieli oli asennoitunut omatoimihuollon jälkeen siten, että jäljellä oli periaatteessa enää vaan loppusuora - kymmenen kilometriä Himokselle! Ajattelin siis kiristää ruuvia ja alkaa taas juoksemaan! Jalat tuntuivat oikeasti vielä tosi tuoreilta, ja kiinteä eväs oli myös auttanut jaksamiseen.
Käännyttyäni Moiskalantieltä poluille vilkaisin jossain vaiheessa nopeasti GPS-seurannasta, että missä kilpakumppanit menevät. Katsoin että edessäni muutaman minuutin päässä etenee kolme kilpailijaa jotka otin tavoitteekseni saavuttaa ennen seuraavaa huoltoa. Yllätyin ehkä hieman itsekin, kun pääsin heistä kaikista ohi jo ennen ysitien alitusta, eli noin viiden kilometrin matkalla. Alituksen jälkeen odotti peltoaukea johon halusin tehdä hajuraon että ohittamani kilpailijat eivät näkisi minua enää sen kohdalla. Se ehkä onnistuikin, tai ainakaan minä en nähnyt ketään enää taakseni katsoessani. Minua odotti vielä toinenkin yllätys, kun Patajoentielle saavuttaessa sainkin vielä neljännen selän näkyviin! Joskin tässä vaiheessa takanani näkyi myös yksi uusi juoksija joka oli saavuttanut minua. Ensimmäistä kertaa alkoi olla vähän semmoista kilpailuhenkeä itselläni tässä Tour de Jämsä -kisassa!
Himoksen ekaan huoltoon tultaessa fiilis oli hyvä, vaikka edessä odottikin kisan rankimmat hetket. Ohitin edelläni menneen juoksijan vähän huollon jälkeen, ja lähdin kapuamaan suorastaan vihaamaani Pohjois-Himoksen takanousua yksin. Jalka ei kauhean kevyesti enää noussut, mutta pääsin kuitenkin jatkuvasti eteenpäin eikä minun tarvinnut pysähdellä vetämään henkeä tai muutenkaan. Nousun päällä vähän laavun jälkeen Patajoentiellä havaitsemani takanani tullut juoksija vihdoin saavutti minut. Hän osoittautui Youtubeen videota tekeväksi Sisutrail-Villeksi. Vaihdoimme siinä muutaman sanan ennekuin taas jatkoimme tahoillamme matkaa.
Nelivetonousuun johtavalla laskupätkällä ohitin minut ja Jyrin Pyykinvuorentiellä ohittaneen #äläkääjättäkö -Marikan. Hänen kanssaan muodostui koko loppumatkan ajaksi hauska kisa. Marika ohitti minut seuraavassa huollossa, ja sen jälkeen juoksin hänen kintereillään lähes koko loppumatkan, mutta ohitukseen ei ollut enää voimia. Niin. Nelivetonousu... Se oli aika raju setti, kun taulussa oli jo 54 kilometriä. Onneksi minulla oli sauvat mukana! Ohitin siinä kaksi maratonilla ollutta herrasmiestä, joista toinen oli taittanut puunoksista itselleen sauvat. Pojat puhaltelivat siinä, että aika hapokasta on. Nelivetonousun jälkeisellä latupohjan pätkällä vasempaan sääreen iski älytön kipu. Mielessä kävi ensin ties mitkä rasitusmurtumat sun muut, mutta sitten tajusin kokeilla että josko se olisi vaan kramppi omituisessa paikassa ja auttaisiko suola. No auttoihan se, ihan välittömästi!
Takalenkillä ei muuten sattunut mitään sen ihmeellisempää. Kiva fiilis jäi siitä kun Loilontien huollossa kaveriaan huoltamassa ollut, niinikään Youtubeen hyviä videoita tekevä Lasse lähti hetkeksi pitämään seuraa tiepätkälle ja vaihdettiin siinä kuulumisia nopeasti. Polkujuoksuyhteisö on hieno yhteisö, ja kaikki tukevat toisiaan!
Tapahtumakeskuksen läpijuoksussa kuulutettiin juuri Väistön tulleen maaliin. Olin siis ainoastaan kuusi kilometriä häntä perässä! Läpijuoksussa oli myös kannustajia, ensin Pasi tsemppasi eteenpäin ja sitten juuri ennen rinteiden nousuun kääntymistä näin Liisin, joka oli kerinnyt omalta 16 kilometrin Challenge-matkaltaan hienosti maaliin. Pysähdyin siinä hetkeksi juttelemaan Liisin kanssa, eikä kyllä suoraansanottuna olisi kauheasti enää tehnyt mieli lähteä könyämään laskettelurinnettä ylös, mutta pakkohan se oli jos meinasi Finisher-mitalin kanssa kotiin lähteä.
 |
| Vähän alkaa jo matka painamaan |
 |
| Viimeiseen nousuun! |
Paljakan lenkki on onneksi aika helppo ja varsin juostava sen laskettelurinteen nousun jälkeen. Joskin uusi hiekkamontun takaa menevä reitti sisälsi vielä yhden vähän salakavalan nousun viimeiseen huoltoon. Onneksi olimme senkin menneet heinäkuussa Juho-Pekan kanssa, joten sekin oli jo aika hyvin tiedossa. Viimeisessä huollossa en enää viitsinyt pitää mitään kiirettä. Otin rauhallisesti siinä urheilujuomaa ja suolakurkkuja, ja täytin enää vaan toiseen pulloon vettä. Huollossa talkoissa ollut Piia kertoi että maaliin on enää vitonen matkaa, ja sehän menee vaikka kontaten. Sammalsuon risteyksessä mieli meinasi tehdä tepposet kun olin unohtanut että reitti meneekin sen yhdyspolun päästä päähän, eikä lähdekään suoraan laskeutumaan kohti laavulle johtavaa polkua. Se meinasi vähän aiheuttaa ärtymystä, mutta sekin hälveni viimeistään siinä vaiheessa kun huomasin polun toisessa päässä liikennettä ohjaamassa olleen Samin joka tsemppasi että maaliin enää kolme kilometriä!
Tässä vaiheessa oma 40 kilsan kohdalta alkanut kisani vähän niinkun loppui. Ei enää motivoinut juosta yhtään kovaa, vaikka tiesin että tahtini pitämällä olisin luultavasti pitänyt myös sijoitukseni. Mielessä alkoi jo välkkyä Himoksen uudella hotellilla odottanut sauna ja palauttava olut. Lopun tulinkin lähinnä varmistellen, että en enää satuta itseäni mihinkään. Viimeisessä risteyksessä kannustamassa olleet oravat eivät tainnet uskoa kun sanoin että vaikka menoni näyttää hitaalta hölkältä, niin kellon mukaan mennään nelosen kilometritahtia. No ei kyllä tosiaan menty. Etenin kyllä hölkkäämällä kaikki vähänkään juostavat pätkät, mutta tahti oli kyllä varmasti lähempänä yhdeksää minuuttia per kilometri.
Maalisuoralla näin ensin äitini ja mummoni, jotka olivat tulleet kannustamaan minut maaliin, ja sen jälkeen näin Liisin. Tulipa kyllä kertakaikkisen hyvä mieli maaliinpääsystä! Kaaren alitettuani ajassa 10h 29min 56sek, koko homma meni myös jotenkin todella vahvasti tunteisiin, ja piti ihan jopa kyyneleitä vähän nieleskellä. En tiedä mistä se tuli, ei minulle ennen ole noin ultramatkoillakaan käynyt. Olo oli kyllä kertakaikkisen kaikkeni antanut, enkä meinannut ensin jaksaa nousta seisomaankaan, kun tapahtumajohtaja Juha Taini tuli haastattelemaan minua. Kiva oli kyllä vaihtaa ajatuksia Tainin kanssa kisasta, hänellä on kuitenkin Himos Trail -nokkamiehenä iso osa siinä hommassa että minä olen löytänyt polkujuoksusta itselleni hienon harrastuksen!
 |
| Ihan kohta maalissa! |
 |
| Oli muuten aika jees mehua! Taisin juoda useamman mukillisen |
 |
| Haastattelussa, kuin oikeat urheilijat konsanaan. |
 |
| Finisherit! |
 |
| Oli kyllä peijaiset! |
 |
| Nämä jalat kantoivat hienosti Jämsänkoskelta Himokselle |
 |
| Nämä pääsivät kyllä kunniapaikalle kirjahyllyyn |
