Viikonloppuna mentiin taas kisan parissa. Vuorossa oli tällä kertaa Nutsin järjestämä virtuaalinen Kesäkirmaisu. Matkavaihtoehtoina tarjolla oli 34 kilometriä, 55 kilometriä, 83 kilometriä ja 166 kilometriä. Kenenkään ei varmaan tarvitse arvuutella omaa matkaani, jos kuitenkin jollekin on epäselvää, niin vinkkinä voin kertoa että ennen viikonloppua oma kaikkien aikojen pisin lenkkini oli Pirkan Hölkän 33 kilometriä, mikä on samalla ainoa kerta koskaan kun olen juossut yli 30 kilometriä. Tämän virtuaalikisan tarkoitus oli käsittääkseni ainakin jollain tasolla korvata koronan vuoksi peruttua Karhunkierrosta. Varmasti itse tapahtumaan ilmoittautuneiden kannalta tämä ei ihan samaa asiaa ajanut, mutta ainakin minulle tämä formaatti sopii vallan mainiosti! Kun yksinään menee, ei tarvitse huolehtia järjestävän tahon vapaaehtoisten talkoolaisten kotiinpääsystä, vaan voi tosiaan omaa rauhallista tahtia edetä.
"Treenejä" virtuaalikisaa varten kävin alkuviikosta tekemässä Jämsänkoskella Himostrailin omatoimilenkkimaastoissa. Hirvittävässä helteessä hölkätty 20 kilometriä aiheutti nivusiin niin pahat hiertymät, että kaikki muut viikon urheilut saikin unohtaa saman tien. Sinne meni jalkapalloharjoitukset ja muutkin lenkit. Jos jättää hiertymät pois laskuista, niin muutenhan nuo lenkkimaastot eivät kyllä kalpene millekään poluille mitä näiltä seuduilta löytyy, nostaisin ne jopa kärkeen kaikista Himostrailin omatoimilenkeistä.
No, pääsinpähän ainakin tuoreilla jaloilla "kisailemaan". Olin bongannut tämän kisan Nutsin Facebook-sivuilta jo jonkin aikaa sitten, ja tarkoitus oli ehdottomasti osallistua siihen. Olin kuitenkin puoliksi jo unohtanut koko homman, ennenkuin loppuviikosta Vaarojen maratonin Whatsapp-ryhmässämme joku laittoi linkin kisaan. Tämä tapahtuma tarjosi myös oivan tilaisuuden juosta jonkun aikaa suunnittelemani lenkki Jämsänkoskelta Himokselle ja takaisin. Olin jo aikaisemmin keväällä saanut eräältä kaveriltani GPX-tiedostoina Himos Epic MTB -maastopyöräkisan reitit muutaman vuoden takaa, ja pari viikkoa sitten sain työkaverilta suunnistuskarttoja tuolle välille. Perjantai-iltapäivän ratoksi keitin pannullisen kahvia, ja aloin suunnitella reittiä, apuvälineinä nämä mainitsemani tiedostot ja kartat. Miltei kaikki polut Orivuoresta Haapajoelle (eli lähes koko alkumatka) olivat entuudestaan täysin tuntemattomia maastoja itselleni, joten paine piirtää hyvä reitti oli kova. Alunperin piirsin jäljen itselleni
Pullautuskartta-sivustolla, mutta en ollut tähän ihan täysin tyytyväinen, ja suunnittelin reitin uudelleen Garmin Connectissa. Connectin suurin hyöty Pullautuskarttaan verrattuna ovat heatmapit. Yllättävän hyvin onnistuin myös vapaalla kädellä piirtämään polut, vaikka niitä toki ei näy Connectissa.
 |
Reitin piirtelyä Garmin Connectissa.
|
Lauantain säätiedotusta katsoessani suunnittelin aloittavani juoksun aamupäivällä kymmenen aikaan. Jämsään oli lupailtu sadetta puolille päiville, joten ajattelin että se viilentäisi mukavasti paluumatkaa. Reppuun pakkasin puolentoista litran täyden juomarakon lisäksi kaksi puolen litran lötköpulloa vettä (unohdin ostaa kaupasta urheilujuomajauhetta), kuusi energiageeliä, banaanin, puolikkaan paketin suolakeksejä, varmuuden vuoksi vähän suolaa, sekä varmuuden vuoksi kyypakkauksen. Sitten olinkin valmis lähtöön. Ensimmäiseen kolmeen kilometriin sisältyi jo koko reissun toiseksi pisin nousu Orivuoren huipulle. Varmuuden maksimoimiseksi en oikeastaan edes yrittänyt juosta tästä noususta, kuin loivat pätkät. Lopulta pitkän kiipeämisen jälkeen Orivuoren päältä alkoivat sitten pienet polut, ja pääsin vapauttamaan sisäisen polkujuoksijani. Se sisäinen kaveri on toki yhtä hidas kuin ulkoinenkin, mutta pääasia että hauskaa oli. En tosiaan ollut koskaan näilläkään poluilla käynyt, mutta jopa pieneksi yllätyksekseni olin onnistunut piirtämään reitin aikalailla täydellisesti suoraan poluille, ja ranteessa oleva Garmin tiesi koko ajan missä mennään. Itsestäni en ollut niin varma.
 |
| Orivuoren pikkupolkuja |
 |
| Mukavaa mutkittelua |
 |
| Kuva ei anna oikeutta Orivuoren huipulta avautuvalle maisemalle |
Orivuoresta lähdin laskeutumaan kohti Kastjärven kotaa. Tämän osuuden vuoksi olin varannut itselleni kyypakkauksen mukaan. Emman kertoman mukaan polku mutkitteli etelärinteessä melkoisessa kivikossa, joten kertoimet kyyn kohtaamiselle olivat aika matalat. Keli oli kuitenkin lopulta varsin viileä, eikä aurinkokaan paistanut, joten kärmekset pysyivät koloissaan lämmittelemässä. Itselläni toki oli jo melkoisen kuuma, mutta hienot polut veivät sen tunteen mennessään. Kastjärveä lähestyttäessä polut vaihtuivat hetkeksi hiekkatiehen ja sitten latupohjaan. Tämä nosti hiukan vauhtia, mutta yhtä mielekästä juoksu ei näillä alustoilla kuitenkaan ole. Näitä reittejä olin myös mennyt kerran aikaisemmin, joten kulmat olivat hetkellisesti taas vähän tutumpia.
Kastjärven kodalta matka jatkui ensin latupohjaa pitkin kohti Haapajoen kulmaa. Nyt alettiin taas olla itselleni täysin vierailla seuduilla, joten nakkasin kuulokkeet korvilta vyölaukkuun, jotta pystyin keskittymään reittiin paremmin. Paikkapaikoin piirtämäni reitti kulki pitkin umpeenkasvaneita polkuja, joten tarkkana sai olla. Lopulta saavuin kuitenkin Haapajoelle, joten ei muuta kun napit taas korville ja punkki soimaan. Tästä alkoi myös muutaman kilometrin mittainen hiekkatie/asfalttiosuus, joten pieni piristys oli paikallaan. Haapajoenkulmalla pidin myös pienen evästauon, ja nappasin yhden geelin. Samalla hetkellä alkoi myös sataa. Kolme varttia etuajassa, mutta ei kyllä haitannut yhtään. Päinvastoin, pieni viilennys tuli ihan tarpeeseen. Matkaa oli tässä vaiheessa takana reilu 10 kilometriä, miltei kolmannes reissusta jo taivallettu.
 |
| Haapajoenkulman evästauko |
 |
| Tuonne päälle pitäisi kiivetä, ei kuitenkaan (onneksi) korkeimmalle huipulle |
 |
| Ihan uusia maisemia Kastjärven ja Haapajoen väliltä. Tässä on ilmeisesti joskus mennyt polku, mutta nyt se oli kyllä täysin umpeenkasvanut |
Haapajoelta Himokselle johtavalla reitillä ei sen kummempaa mainittavaa löydy, pienen koukkauksen kanssa tämänkin matkan olisi voinut osittain taittaa polkuja pitkin, mutta nyt mentiin ihan tiellä. Himoksella juoksin toki vanhan Peikkometsän vierestä, tämä pätkä toiseen suuntaan juostuna oli talven Winter Trailin ehkäpä hirvittävin osuus, nyt alamäkeen mennessä se ei tuottanut mitään tuskaa. Sitä oli toki luvassa, kun vuorossa oli hissilatua pitkin suoritettava laskettelurinteen nousu. Lopulta siellä vielä koukkaus rinteen vieressä olevan jonkinsortin louhoksen päälle, josta alkoikin melkoinen polun etsintä. Louhoksen päältä sitä ei löytynyt, joten laskeuduin melkoisella freestyle-tyylillä alas täydessä pusikossa paikkaan jossa muistelin polun taas alkavan. Lopulta se löytyi, ja pääsin aloittamaan koko reitin parhaan osuuden. Edessä oli kuutisen kilometriä huippukuntoisia Himoksen polkuja pienessä virkistävässä kesäsateessa. Aivan mieletön pätkä! Pajulammin rannalla olin jo puoliksi kuulevinani kesän Himostraililta tutuksi tullutta hanurimusiikkia, mutta se taisikin olla vaan käki, joka kukkui jossain. Tässä vaiheessa saavutin jonkinsorttisen flow-tilan. Tutuhkot maastot, käkeä lukuunottamatta täydellinen hiljaisuus jota rikkoi vaan oma puuskutukseni, ja yhtäkkiä olinkin jo Peuramäentiellä! Vajaa kuusi kilometriä tuntui reilulta kilometriltä.
Peuramäentien päästä alkoikin koko reitin ehkäpä erikoisin osuus. Käytännössä kolme kilometriä pitkä alamäki. Kokonaisuudessaan matkaa alkoi olla näillä main kuljettuna se reilut 20 kilometriä. Yli 20 kilsan lenkit eivät ole minulle edes jokaviikkoista hupia, joten päätös ottaa alamäkiosuus rauhallisesti oli varsin helppo. Tässä vaiheessa olisi voinut vetää itsensä helposti ihan piippuun, mikä olisi tarkoittanut melkoista Via Dolorosaa viimeiselle kympille. Peuramäentieltä ja Säyryläntieltä lasketeltiin suoraa tietä Jämsänjoen rantaan Kansanopiston taakse. Siitä reitti jatkui latupohjaa ja kävelytietä pitkin aina Seppolan sataman ohi Paunun urheilupuistoon asti. Tasainen reitti ja miellyttävät jokimaisemat veivät huomiota pois siitä, että jatkuva iskutus alkoi jo vähän tuntua jalkapohjissa. Joenrannassa pystyin kuitenkin vielä juoksemaan kilometrin 6:21 aikaan, joten ihan kauheaa katkeamista ei ollut vielä tapahtunut. Paunusta kiipeäminen Jämsän kirkolle, ja siitä Auvilan tiehaaraan oli kuitenkin aika tiukka rupeama. Auvilan tiehaaraan jälkeen aukeni onneksi loivasti alamäkeen viettävä pätkä Mellansuoraa, ja siitä vielä koukkaus Kellokalliolle hiekkatielle ja kävelytielle, niin siitä sain vielä sen verran energiaa, että pystyin juoksemaan vielä yhden kutosella alkavan kilometrin. Jos joku olisi sanonut minulle vielä vuosi sitten, että pystyn 34 kilometrin lenkillä menemään 30-31 kilometrinvälin tahtiin 6:27, niin olisin kyllä nauranut ja kovaa! Kellokallion jälkeen väsy alkoi kyllä sitten hiipiä puseroon, ja viimeiset 3 kilometriä meni kyllä vähän heikomman puoleisesti. Pystyin sentään juoksemaan suurimman osan matkasta, mutta vauhti oli jo kyllä blogin nimen mukaista.
 |
| Jokisuu Kansanopiston takaa kuvattuna |
 |
| Tässä vaiheessa olisin varmaan sortunut terassille yhdelle oluelle, jos Seppolan satamassa terassi olisi... |
 |
| Ei enää pitkä matka kotiin! |
Reilu kilometri ennen kotia Whatsappissa kilkkasi viesti. Vaarojen maraton -ryhmässämme Riina pisti viestin, että hän oli juuri päässyt maaliin omalta 34 kilsan matkaltaan. Tässä vaiheessa palauttavan oluen mallas alkoi jo maistua suussa, ja vauhti kiihtyi kuin itsestään, liki pysähtyen reitin viimeiseen koitinkiveen. Nousu Suomontusta Mäntykallion koulun viereen tuntui miltei ylitsepääsemättömältä, mutta niin vaan siitäkin selvittiin. Edessä oli enää loppusuora. Mitään varsinaista kiriä en enää lähtenyt virittelemään, mielessä oli vaan huojennus siitä että maali oli muutaman sadan metrin päässä! Lopulta saavuin kotiportille 4h 27min ja 17 sekunnin juoksun/hölkän/kävelyn päätteeksi. Ehkä paras asia tällä reissulla oli se, että aikaisemmin likipitäen aina yli 20 kilometrin lenkeillä vihoitellut vasen polvi ei ilmoitellut olemassaolostaan kuin yhden kerran! 28 kilometrin kohdalla siellä tuntui ihan pieni vihlaisu, mutta sekin meni kokonaan ohi pienellä kävelyllä. Ehkä tässä voi jo oikeasti luottavaisin mielin olla sen suhteen, että selviän ainakin hengissä loppukesän Himostrailin 36 kilometrin matkalta ja Vaarojen maratonin 42 kilsalta. Toki niille matkoille mahtuu reilusti enemmän nousua, joten mäkitreeniä täytyy ottaa ohjelmaan säännöllisesti.
 |
Maalissa!
|
 |
| Reitin korkeusprofiili. Nousua kertyi lopulta ainoastaan 455 metriä. |
 |
| Muistoksi rupeamasta talteen hieno kunniakirja! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti