sunnuntai 23. elokuuta 2020

Himos 36 - kisaraportti

En voi kieltää, etteikö perjantai-iltana olisi jännittänyt lauantain koitos, ja tuleva 36 kilometrin urakka. Valmistautuminen oli mennyt vähän niin ja näin nilkkavamman ja kesäflunssan kourissa. Heinäkuun alusta Himoksen kolmekutosen paukkuun minulle ei ollut kertynyt edes sataa juoksukilometriä. Tätäkään en kuitenkaan perjantaina illalla kamoja kasatessani miettinyt, vaan päällimmäisenä oli pohdinta siitä että otanko matkaan juoksuliivin vai -repun. Liivin etuna on ehdottomasti istuvuus, ja se että geelit ja muut energiat saa pakattua huomattavasti helpommin saataville kuin reppuun. Repun puolesta taas puhuu se, että siinä on tila 1,5 litran juomarakolle. Lopulta päädyin liiviin pähkäiltyäni, että saahan sieltä huoltopisteiltä täytettyä lötköpulloja aina halutessaan. Jälkikäteen katsottuna tämä oli viikonlopun ensimmäinen oikea päätös ja voitto!

Ajattelin itselleni sopivan energiansaannin kisan aikana olevan huoltopisteiden tarjoilujen lisäksi aina tarkasti puolen tunnin välein otettava geeli, proteiinipatukka tai energiakarkki. Laitoinkin kelloon asetukseksi puolen tunnin välein soivan hälytyksen, jotta kisassa ei tarvisi sen kummemmin keskittyä muuhun kuin syömiseen. Energiajuomaa olin myös suunnitellut tankkaavani suorituksen aikana aina jos vähänkään siltä tuntui - lopulta sitä kului arviolta puolisentoista litraa! 

Itse kisa-aamuna kävin nappaamassa Eeliksen kyytiin puoli kahdeksalta Rekolasta. Tarkoitus oli mennä hyvissä ajoin pääkallopaikalle katsomaan Double Extremen lähtöä ja haistelemaan kisatunnelmaa. Kerkisin vielä ennen ultramatkan starttia huikata tsempit muutamalle tutulle kisailijalle, ennenkuin haimme numerolaput ja muut releet. Tämän jälkeen jäi vielä hyvin aikaa tarkastaa Sportian kisatori, ja syödä aamiaista ennen puoli kymmeneltä tapahtuvaa omaa starttia. Viime tipassa Extremeltä 36:lle vaihtaneen Jimin kanssa vaihdoimme myös muutaman sanan. Hetki ennen starttia vaatteita vaihtaessa säikähdin vielä oikein kunnolla, kun vilkaisin rannetta - Garmin näytti sykkeeksi 161! Otin kellon hetkeksi pois ranteesta ja laitoin takaisin, niin lukema onneksi normalisoitui. Vielä nopea joukkuekuva, ja ei muuta kuin omaan karsinaan paukkua odottamaan!
Päijät-Hämeen Männyn joukkue Himos 36:lle. Kuvan otti Mäntyä Enjoy-matkalle edustamaan lähtenyt Anna.
Pieni jännitys kuuluu asiaan. 30 sekuntia aikaa starttiin!

Startissa jättäydyimme suosiolla ristoulmalamaisiin tarkkailuasemiin junan hännille. Alun laskettelurinteen kiepissä, ja tasaisella baanalla kohti ensimmäistä nousua vauhti tuntui silti aika kovalta! Toisaalta olimme tukevasti joukon hännillä, eikä missään tehnyt pahaa, joten ei muuta kun mukaan vaan. Ehtiihän sitä myöhemmin hiivistelemään. Ensimmäinen pitkä hivuttava nousu laavulle asti tuli myös jopa pelottavan helposti - toki kävellen. Tästä alkoikin sitten reitin hienoimmat paikat, joita oli luvassa peräti tuplanautinto - kiersihän 36 reitti Paljakan-Sammalsuon alueen kahteen kertaan. Reitin varrella kannustus oli kyllä huikeaa! Kummasti piristää, kun omalla nimelläkin huudetaan tsemppihuutoja. Tällä lenkillä silmiin pistivät myös ykköset päälle laittaneet toimitsijat, jotka ohjasivat kohti Sammalsuon lenkkiä.

Peuramäentiellä ollut ensimmäinen huoltopiste oli varsin tervetullut näky, homman kruunasi (niinkuin kaikilla muillakin huoltopisteillä) iloiset ja kannustavat toimitsijat. Koronaviruspandemian vuoksi suodatinpusseihin ja kertakäyttömukeihin valmiiksi pakatut tarjottavat toimivat kyllä erinomaisesti. Nautin itse jokaisessa huollossa suolakurkkuja, urheilujuomaa ja vettä. Lyhyellä "juoksu-urallani" olen havainnut, että sipsit ja muut tiukempaa pureskelua vaativat eväät eivät oikein tahdo soveltua itselleni. Huollosta kolmihenkinen joukkueemme lähti seuraamaan varsin sopivaa vauhtia vetänyttä selkää, jonka perässä roikuimmekin aina kisakeskukseen saakka. Vastavuoroisesti toki annoimme vetoapua sitten Pohjois-Himoksen päällä sijaitsevalle huoltopisteelle asti. Kiitoksia vaan Kangasalan miehelle tästä reilusta puolitoistatuntisesta! Kaiken kaikkiaan ensimmäisellä lenkillä meno tuntui yllättävän kepeältä, ja fiilis oli koko ajan erinomaisen hyvä!
Paljakan upeilla poluilla pisti jopa hymyilyttämään! Kuva: Jutta Kirkkala
Toki välillä oli vähän tiukempaakin! Kuva: Nico Peltola

Pohjois-Himoksen lenkki tiedettiin jo etukäteen todella haastavaksi ja kovaksi. Hommahan alkaa kohtalaisen rajulla nousulla Länsi-Himoksen juurelta aina Pohjois-Himoksen huipulle. Tästä reitti vei laskettelurinteen kautta melkoisen tekniseen alamäkeen, joka tällä kertaa otettiin kyllä todella varovaisesti. Muutaman viikon takaisella testilenkillä tällä pätkällä jopa hieman pelotti oma "kova" vauhti. Tiukan laskun vastapainoksi oli toki luvassa seuraava hapottava nousu 15,9 kilometrin huoltoon. Tässä vaiheessa maltoimme onneksi pitää vauhdin tasaisen hiljaisena - itselleni ainakin tämä osuus oli ehkäpä jopa koko kisan vaativin. Huollossa sattui tällä kertaa päivystämään naapuritien mies Jämsänkoskelta. J. Ansio onnistui omalta osaltaan pelastamaan ehkäpä jopa selvitymiseni koko kisasta. Olin jo lähdössä huollosta jatkamaan matkaani, kun Jorkka huomasi lähes tyhjän urheilujuomapulloni. Sanoin kiireessä täyttäväni sen seuraavassa huollossa, mutta onneksi Jorkka suositteli sen tekemistä välittömästi, muistuttamalla samalla että seuraavaan huoltoon on matkaa noin seitsemän kilometriä erittäin rankassa maastossa. Kiitos tästä!

Huollon jälkeinen osuus todellakin vaati nestettä ja energiaa. Ensin edestakaisin ja ylös-alas mutkittelua enduropoluilla, sitten taas vähän nousua laskettelurinteessä upeilla maisemilla höystettynä, sitten takaisin ylös-alas polkurallatteluun, ja sitten vielä huipennuksena nelivetonousu! Tämän päälle vielä pikkupätkä pururataa/latupohjaa ennen tiukkaa laskeutumista seuraavaan huoltoon. Tältä pätkältä oikeastaan omat muistikuvanikin ovat vähän hämärän peitossa. Sen muistan että nelivetonousu mentiin gorillapaitaisen Samba Trail Running Clubin juoksijan perässä. Lisäksi pururatapätkällä tunsin pienen vihlaisun nivusissa, mikä säikäytti sen verran että kompastuin juureen seuraavalla polkupätkällä. Kompastuminen puolestaan sai aikaan kunnon krampin pohkeeseen, mutta se meni onneksi ohi kun tiristin lötköpullosta loput urheilujuoman jämät suuhuni. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos en olisi täyttänyt pulloani edellisessä huollossa. Seuraava huoltopiste 22,8 kilometrin kohdalla oli kyllä varsin tervetullut näky!

Seuraava osuus oli pitkälti siirtymää Pohjois-Himoksesta takaisin Länsi-Himokseen ja kisakeskukseen. Pienen tiepätkänkin sisältänyt osuus oli laskuvoittoista, ja tällä osuudella kellotettiinkin kisan kovimmat kilometrit. Hetkeä ennen kurvaamista kohti Länsi-Himokselle vievää polkua alkoikin sitten Extreme-sarjan kärkeä tulla ohi Mikko Knuuttilan, Arto Talvisen ja Olli Ojanahon johdolla. Ei siinä muuta voinut, kuin nostaa Buffin Himostrail-lippistä päästä, kun ohi mentiin aivan älytöntä vauhtia! Itse en uskaltaisi varmaan mopollakaan ajaa yhtä kovaa noilla poluilla, kun mitä kärki pinkoi ohi. 

Yksi koko kisan nautinnollisimpia pätkiä on pikkuinen polku, joka johtaa Länsi-Himoksen rinteiden päälle pienen lammen rannasta. Pientä hymyä vielä löytyy, vaikka takana on yli 25 kilometriä. Kuva: Nico Peltola

Toista kertaa kisakeskusta ohittaessamme huoltoteltalle tulivat kannustamaan oman 11 kilometrin juoksunsa hienosti jo suorittanut Anna, sekä omaa 18 kilometrin lähtöä vielä odottanut Emma. Nopeat tsempit saattelivat meidät toiselle Paljakan-Sammalsuon kierrokselle. Alun nousu otettiin tällä kertaa erittäin rauhallisesti, osaltaan senkin takia, että perässämme tuli naisten Extreme-sarjassa kovaa taistelua käyneet Anni-Maija Fincke ja Merja Rantanen. Emme halunneet vaikuttaa tuohon kamppailuun millään lailla, joten olimme valmiit hyppäämään sivuun polulta heti kun naiset saavuttaisivat meidät. Siinä ei kauaa mennyt, kun he vilahtivat ohitsemme tiukassa ylämäkipätkässä. Jos aikaisemmin tuli nostettua Buffia miesten kärkiporukalle, niin sama tuli tehtyä myös naisille. Kertakaikkiaan huikeaa menoa! Toki Buffinnoston ansaitsevat kaikki muutkin poluille lähteneet, tapahtukoon se siis nyt myöhemmin virtuaalisesti. 

Viimeistä kertaa Sammalsuon lenkille taitettaessa väsymys alkoi jo painaa jaloissa, ja juuriin kompuroimista tapahtui luultavasti jokaisen maasta kohoavan juuren kohdalla. Edelleen reitin varrella ollut kannustus sai kuitenkin jaksamaan, enkä edes mennyt naamalleni kertaakaan! Peuramäentien huollossa pysähdyin solmimaan auenneen kengännauhan, mutta muuten kauheasti muistikuvia tuolta lenkiltä ei ole, ennenkuin vanhan tutun kuivuneen puronuoman läpi mönkiessäni sain jostain lisää energiaa. Tästä innostuneena pystyin juoksemaan varsin kohtalaista tahtia aina viimeiseen huoltoon asti. Risteävää liikennettä tuli aika paljon lähinnä 26 kilometrin sarjassa, joten Paljakan ja Sammalsuon lenkit yhdistävällä polulla sai olla tarkkana. Kisan kohokohtiin kuului ehdottomasti tällä osuudella vastaantulleen Instagramista tutun @sunnuntaijuoksija 'n kohtaaminen. Jyri ja Eelis jäivät hieman kelkasta tässä vaiheessa, mutta nopeasti pojat juoksivat minut kiinni huollon jälkeisessä alamäessä. Etureidet alkoivat jo jumittamaan sen verran, että alamäkijuoksu alkoi olla varsin varovaista jopa omalle mittapuulleni. Viimeistä kertaa laskettelurinteiden päälle kiivetessäni olisin luultavasti jähmettynyt niille sijoilleni, jos takanani tullut Jyri ei olisi kirjaimellisesti työntänyt minua selästä eteenpäin sanoen että "Mennääs nyt vielä!" 
Viimeisen nousun päällä kuvaaja pääsi vielä kerran yllättämään. Jyri näyttää jo voitonmerkkiä miltei ohi olevan suorituksen kunniaksi Eeliksen viritellessä loppukiriä. Kuva: Antti Saarimaa

Laskettelurinteitä kohti rallatellessamme "1000 metriä maaliin" -kyltti näytti aika hyvältä! Vilkaisin tässä vaiheessa kelloani, joka näytti kuljetuksi matkaksi jo miltei 36 kilometriä. Eelis löysi tässä vaiheessa vielä aivan uskomattoman loikkavaihteen päälle, ja suorastaan lensi louhoksen päältä rinteisiin ja siitä alas! Itselläni ei ollut enää mitään saumaa vastata tähän kiriin, vaan päätin vaan ottaa rauhallisesti ja varovaisesti viimeisen rajun laskun maaliin ensin laskettelurinteessä ja lopulta hissiladulla. Maaliin saavuimme lähes tasatahtiin Jyrin kanssa, itseni kohdalla virallinen ajanotto näytti 5:17:59.

Kisan jälkeen oli pakko vetää henkeä maalialueella, ja nautiskella erinomaista mansikkamehua useampikin mukillinen! Harmillisesti tässä vaiheessa itseltäni meni ohi omalla 18 kilometrin lenkillään juuri tähän aikaan kisakeskuksen ohittaneen Emman kannustaminen. Olin yksinkertaisesti niin poikki, että en oikein pystynyt ajattelemaan lainkaan selkeästi. Kaikki tuli jätettyä poluille! Hiukan ajatusten selvittyä lähdimme vaihtamaan vaatteet autolle, ja siitä bistroon nauttimaan keittoa ja salaattia. Kisani pelastanut Jorkka oli saanut oman talkoourakkansa myös suoritettua, ja istui pöytäämme, joten pääsin myös kiittämään häntä henkilökohtaisesti. Syömisen jälkeen palasin hyvin tönköillä jaloilla maalialueelle, jossa vaihdoin muutaman sanan useammankin 52 kilometrin urakan päättäneen tutun naaman kanssa. Huikea suoritus kaikilta heiltäkin! Sitten olikin jo vuorossa Emman maaliintulo omalta matkaltaan.
Emma maalissa 18 kilometrin Challenge-reitiltä.

Päällimmäisenä kisasta jäi mieleen tietysti oma onnistuminen. Varsinaista aikatavoitetta itselläni ei ollut hieman pieleen menneen valmistautumisen johdosta, joten tavoitteena oli tehdä ehjä suoritus ja jättää kaikki poluille - tämä onnistui juuri niinkuin pitikin! Oma energian saanti täytyy myös nostaa esille positiivisena yllätyksenä. Koko vajaan viiden ja puolen tunnin mittaisen urakan aikana ei kertaakaan tullut seinä vastaan, mitä pidän jopa hieman yllättävänä. Kaikkiaan reissussa kului 7 energiageeliä, yksi proteiinipatukka, yksi Noshtin energiakarkki, reilusti urheilujuomaa ja vettä, pari suklaapalaa sekä lukematon määrä suolakurkkuja.

Kaiken kaikkiaan tapahtumana Himostrail oli jälleen kerran aivan mieletön! Sekä kisakeskuksessa että poluilla tunnelma oli kirjaimellisesti käsinkosketeltava. Reitinvarren yleisön ja toimitsijoiden kannustus oli jälleen kerran vailla vertaansa, lehmänkellot kilisivät, räikät pyörivät ja kannustushuudot kaikuivat pitkälle. Lisäksi, missä muualla voi törmätä metsässä yksinään soittavaan viulistiin?! Suuri kiitos kaikille talkoolaisille ja toimitsijoille! Teidän tekemä pitkä päivä mahdollisti aika monelle samanlaisen elämyksen kuin itselleni. Bonuksena mainittakoon vielä Suomen mittakaavassa ennennäkemätön live-televisiointi 26 kilometrin Extreme-kisasta. Oli hauskaa herätä sunnuntai-aamuun, ja elää tapahtuma uudelleen katsomalla Youtubesta jälkilähetys. Onnistuin myös bongaamaan itsenikin paristakin eri kohdasta, ja vieläpä juoksuaskeleita ottaen! Onpahan jälkipolville todisteita siitä, että olen minä joskus juossutkin. Suuret kiitokset myös kanssajuoksijoille Jyrille ja Eelikselle! 

Nyt hetki menee lepäillessä, ennenkuin on aloitettava valmistautuminen Aulanko Tower Trailiin ja myöhemmin sitten ultimaattiseen haasteeseen, eli Vaarojen Maratonille... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti