Blogit.fi

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Himos Winter Trail 2024 - Night Enjoy + lauantain talkoot

Perjantai 26.1.2024 HWT Night Enjoy 9km

Ehkä se oma lempitapahtumani Vaarojen Maratonin ohella, eli Himos Winter Trail. Talvijuoksu maistuu, tapahtuma on lähellä kotia, upeat järjestelyt ja kaikenkaikkiaan vaan 6/5 tunnelma. Tälle vuodelle onnistuin jotenkin vatuloimaan oman ilmoittautumisen kanssa niin, että alunperin matkaksi ajattelemani Night Challenge oli jo myyty loppuun ilmoittautumista tehdessäni. Emma kyllä tarjosi omaa paikkaansa kyseiseltä matkalta minulle, mutta Halloween Hiken jälkeen lenkkeily on vähentynyt aika tavalla. Käytännössä olen talven ajan vain pitänyt tuntumaa yllä, yksi tai kaksi lyhyttä lenkkiä viikkoon, ja pitkikset ovat jääneet kokonaan pois. Siihen peilaten tuo 9 kilometrin Enjoy tuntui oikein sopivalta. Päijät-Hämeen Männyn juoksujaostosta lisäkseni samalle matkalle olivat lähdössä Emma ja Eelis. Pekka olisi lähtövuorossa lauantaina niinikään Enjoy-matkalle.
Päijät-Hämeen Männyn joukkue lähtövalmiina minuutti ennen starttia. 

Rapsakka talvinen sää aiheutti pientä mietintää pukeutumisen suhteen. Tapahtumapaikalle ajaessa auton mittari näytti -17 astetta. Itselläni oli paksuhkot talvitrikoot ja sen alla ainoastaan lyhyet sporttibokserit. Eelis kertoi varustautuneensa pitkillä kalsareilla, jolloin aloin vähän epäillä omaa valintaani, mutta oli liian myöhäistä hakea enää kalsareita kotoa - näillä mennään. Jalkaan sujahtivat 1000 Milesin kaksikerroksiset sukat ja siihen päälle villasäärystimet akillesjänteiden suojaksi. Yläkroppaan tekninen t-paita, pitkähihainen urheilupaita ja softshell-juoksutakki joka toimii kyllä kaikkiin miinuksella alkaviin keleihin todella hyvin. Kaulaan buffi ja päähän tietysti pipo ja lamppu. 

Olimme sopivasti tapahtumakeskuksessa 25 minuuttia ennen starttia. Siinä ehti hyvin hakea numerolaput ja säätää viimeiset varusteet. Törmäsin myös Jimiin, joka oli lähdössä 13 kilometrin Challenge -matkalle. Manasin hänelle että se oli jo loppuunmyyty siinä vaiheessa kun itse ilmoittauduin, niin Jimi hieroi suolaa haavoihin kertoessaan että hän oli napannut viimeisen paikan. Ehkä se meni lopulta ihan oikein, mies pinkoi kymmenenneksi sarjassaan. Lähtöalueelle kävellessämme kylmyys iski ihan kunnolla. Sormia erityisesti alkoi palelemaan. Tästä johtuen päätin että otan alun vähän ennakoitua vauhdikkaammin, niin saa hyvän lämmön päälle. Varsinaiseen alkulämmittelyyn en usko vieläkään. Kaikki lämmittely on nähdäkseni lopulta pois itse suorituksesta. Ensimmäisen ison asfalttinousun juoksin kokonaan aina siihen asti kunnes vaihdetaan kevyenliikenteenväylälle. Ei palellut enää! Ensimmäinen kilometri taittuikin alle kuuteen minuuttiin huolimatta isosta noususta.

Poluille siirryttäessä laitoin otsalampun päälle. Heti alkoi hymyilyttämään. Kuu paistoi upeasti pilvenraosta, ulkotulet paloivat ja polun varteen oli tehty lauma lumisia hattiwatteja, joiden silmät heijastuivat hauskasti lampun valossa. Tätä minä olin tullut tänne hakemaan! Polku vaikutti olevan huikeassa kunnossa. Kova pohja, ja alkuviikon suojasää ja sen jälkeen satanut pieni lumi oli tehnyt siitä myös jotenkin todella pitävän. Osuin myös hyvään letkaan, vauhti oli ainakin itselleni juuri sopivaa noustessamme kohti ensimmäistä huoltoa. Toisella kilometrillä on oikeastaan pelkkää nousua, joten se sisälsi pääosin kävelyä - lopulta se olikin kisan selkeästi hitain kilometri, vähän reilu 9 minuuttia.
Tervetuloa poluille! Kuva: Himos Trail

Huollossa en sen kummemmin pysähtynyt, otin ainoastaan mukillisen urheilujuomaa, ja siitä takaisin polulle. Juoksin toisena pitkässä letkassa vauhdin pyöriessä kuuden minuutin kilometritahdin molemmin puolin. Jalat tuntuivat hyvältä ja meno maistui muutenkin, niin mikäs siinä mennessä. Seuraavaksi tullut metsäautotienpätkä oli aurattu tänä vuonna, niin sitäkin sai hyvin pudotella omaan tahtiin - ei tarvinnut välittää ohitettavista tai minua ohittavista, tilaa oli todella hyvin. Sivulauseessa mainittakoon, että ohituspaikkoja oli muutenkin tänä vuonna jatkuvasti reitillä! Helpottaa todella paljon omaa juoksua. Meidän letkassa ei juurikaan sijoitukset vaihtuneet tosin. Ihan pari yksittäistä juoksijaa paineli metsäautotien pätkän ylämäessä ohitse, mutta muuten asemat olivat vakiintuneet.

Sammalsuon lenkin risteyksessä olivat jälleen tutut joulupukit ohjaamassa juoksijoita oikeaan suuntaan. Itselleni oli suuri helpotus, että ei tarvinnut kurvata oikealle, vaan saimme jatkaa suoraan kohti upeita Paljakan maastoja. Taas hymyilytti. Kirpeä pakkanen tuntui vähän hellittäneen myös metsän suojassa, ja juoksu maistui todella mainiolta. Letkamme ensimmäinen juoksija oli ensimmäistä kertaa Himoksella, ja hänkin kehui polkua ja tunnelmaa mahtavaksi - mitä se kyllä olikin. Itselläni alkoi tulemaan itseasiassa jopa semmoinen olo, että matka loppuu kesken. Niin mukavaa metsässä oli!
Joulupukki näyttää tien. Kuva: Himos Trail

Toisessa huollossa nappasin kourallisen sipsejä ja taas mukillisen urheilujuomaa. Pysähtymään en ennättänyt tässäkään, letka jatkoi suoraan matkaa kohti pitkää laskua Kivijärventien mutkaan. Letkan kärjessä juossut nainen piti itselleni juuri sopivaa vauhtia, joten en lähtenyt hulluttelemaan ohituspaikoilla. Ajattelin myös, että tässä on hyvä paikka säästellä voimia viimeiselle puolelletoista kilometrille. Muutama juoksija hyödynsi ohituskaistamahdollisuudet tässä laskussa, ja aika nopeasti heidän selät karkasivat meiltä. Kivijärventien kääntöpaikalta alkanut valokuja oli ehkä jopa vielä vakuuttavampi kuin aikaisempina vuosina. Ihan mieletöntä, että ihmiset viitsivät viedä metsään tuommoisia valoja juoksijoita varten. Oma vauhtikin vähän hidastui, kun ihastelin valojen kauneutta, mutta ei sen väliä.

Valokujan jälkeinen siirtymä Länsi-Himoksen rinteiden viereen ja päälle tuli mukavasti. Itse rinteiden viereinen nousukin, joka on aikaisempina vuosina ollut varsin kamala, tuntui jotenkin helpommalta ja lyhyemmältä. Rinteiden päällä harkitsin hetken että pyydänkö latua ja lähden laskuun ensimmäisenä, mutta päätin pitää asemani. Tämä oli ehkä pieni virhe itseltäni, voimia tuntui olevan varsin hyvin, ja laskussa olisin ehkä voinut puristaa kovempaa. Lopulta laitoin vilkun ohituskaistalle viimeisessä pajukkopujottelussa, jossa meno oli hetken aikaa vähän semmoista Alberto Tomba -tyylistä. Paksu mies pujottelee ohuita keppejä kovaa vauhtia. Tokaisinkin siinä laskun jälkeen toimitsijoille, että se oli jopa vähän pelottavaa. Jälkikäteen katsoin Garmin Connectista, että olin tullut tuota pajukkopujottelua vähän reilun neljän minuutin kilometritahtia. Kesällä tuommoisia vauhteja ei uskaltaisi ajatellakaan, mutta hanki on onneksi pääosin pehmoista, jos jalka sattuisi lipsahtamaan.

Pajukon jälkeinen kevyenliikenteenväylä on useampana vuonna ollut oma heikko kohtani. Nyt yllätyksekseni jaksoin juosta sen, ja mökkialueen läpi ilman mitään ongelmia, ja jopa pari selkää napsien! Ennenkuulumatonta! Peikkometsän nousua edelsi paha shikaani, jossa oli onneksi toimitsija kertomassa mihin mennään. Peikkometsän nousussa ilmeisesti Galina oli tullut minua vastaan kävellessään kohti mökkialuetta, mutta itse olin sen verran tummissa vesissä että en ole edes huomannut ketään siinä. Tulin koko nousunkin juoksemalla, kunnes sen päällä oli pakko ottaa pari kävelyaskelta, kun oma hengitys alkoi kuulostaa jo vähän pelottavalta - selkeästi kova pakkanen oli vaikuttanut ainakin jollain tavalla. Onneksi tässä vaiheessa ei ollut enää kuin parisataa metriä maaliin, joten ei muuta kuin pienempi vaihde silmään ja lisää kierroksia. Maalisuoralla kenttäkuulutus huusi Päijät-Hämeen Männyn värejä, ja yllättävän hyvin Männyllä menikin. Eelis oli yhdeksäs, ja itsekin juoksin sijalle 25. Loppuaika oli 1:08:43 mikä oli reilut puoli minuuttia nopeampi, kuin edellisen kerran ollessani 9km matkalla. Reitti oli toki nyt hieman erilainen, mutta itseasiassa ainakin Garminin mukaan melkein puoli kilometriä pidempi - ei voi olla kuin tyytyväinen! Itse kyllä pidän tästä uudesta reitistä enemmän kuin vanhasta. Käytännössä muuten se on ihan samanlainen, mutta alun nousu menee pikkuisen eri paikasta. Kisan jälkeen suoraan saunaan Eeliksen kanssa, ja sitten kotiin valmistautumaan lauantain talkoohommiin.
Maalisuora! Kuva: Heidi Salonen

Maalissa! Oli siellä vähän vilpoista. 


Lauantai 27.1.2024 - HWT huoltopiste

Tein päätöksen olla tuplaamatta aika pian Halloween Hiken jälkeen. Päässä oli myös pitkään kytenyt ajatus, että olisi kiva nähdä tapahtumia myös toiselta puolelta kilpailemiseen verrattuna. Laitoinkin alkuvuodesta viestin tapahtumajohtaja Tainille ja kyselin että mahtuisiko talkooporukkaan mukaan lauantaille. Tilaa löytyi, ja minut nimitettiin huoltopisteelle koko päiväksi. 

Painelin Himokselle lauantai-aamuna heti kisatoimiston aukeamisen aikaan. Siinä nopeasti kahvit huiviin, ja siirtyminen laavun huoltopisteelle, jossa meillä oli reilun tunnin verran aikaa pistää kaikki valmiiksi ennen ensimmäisten juoksijoiden saapumista. Käytännössä melkein kaikki oli valmista jo perjantailta, joten lähinnä hommana oli ainoastaan kattaminen, tulien tekeminen laavulle ja pataan ja urheilujuoman sekoittaminen. Nopeasti kaikki olikin jo valmista, ja jäimme vaan odottamaan ensimmäisiä kilpailijoita. 

Ensimmäinen huolto on jo reilun kahden kilometrin jälkeen, joten varsinkaan kärki ei meillä juurikaan pysähdellyt. Vasta pääjoukon tullessa tarjottavat alkoivat tekemään kauppansa. Ensimmäisenä ryhmänä lähtivät 13 kilometrin sarjalaiset. Kuhinan alkaessa aika vain humahti. Meillä oli selkeä työnjako. Yksi henkilö vastasi vedestä, minä vastasin urheilujuomasta, yksi henkilö laittoi tyhjiä mukeja jatkuvalla syötöllä täytettäväksi ja yksi henkilö oli auttamassa syömisten kanssa. Tarjolla huoltopisteellä oli nesteiden lisäksi suolakurkkuja, sipsejä ja suklaata. Pikkuhiljaa ruuhka loppui, ja kuin huomaamatta aikaa oli kulunut miltei puoli tuntia! Tässä vaiheessa oli ensimmäisen pienen tauon aika, ennenkuin aloimme odottamaan porukkaa Sammalsuon lenkiltä toiseen huoltoon. Kakkoshuollossa meidän rooli oli lähinnä kannustaa kilpailijoita toisen miehistön hoitaessa huoltopistettä. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua kun lehmänkellot kilkattivat ja juoksijoiden vauhti oli kovaa.

Seuraava rypistys meillä oli 9km sarjalaisten ensimmäinen huolto. Päijät-Hämeen Männyn Pekka oli hyvissä tarkkailuasemissa ensimmäisessä huollossa, heittämällä sarjassaan top kympissä. Nopeat kuulumisten vaihtamiset, ja Pekka jatkoikin jo metsään. Lopputuloksena hieno seitsemäs sija miesten sarjassa, ja Männyn toinen top 10 -sijoitus viikonlopulle! Pääjoukon huolto meni taas hujauksessa ohitse. Tämän jälkeen meillä oli taas hetki aikaa ennen päivän isoimman väkijoukon kohtaamiseen. 25 ja 37 kilometrin sarjalaisten lähtisivät samassa lähdössä. 

Pitkänmatkalaisten sarjassa oli hauska huomata, että kilpailijoilla oli huomattavasti enemmän aikaa jäädä juttelemaan huoltopisteelle. Useampikin somesta ja oikeasta elämästä tuttu naama tuli bongattua ja kuulumisia vaihdettua. Tunnelma oli erinomainen, talkookaverit olivat hyvällä mielellä, ja kilpailijat vasta hyvällä mielellä olivatkin. Pikkuhiljaa viimeinenkin kilpailija ohitti huoltopisteen, ja vuorossa oli makkaranpaistotauko laavulla. Fiilis oli tässäkin vaiheessa korkealla. Makkara maistui, ja pikkuhiljaa kilpailijoita alkoi valua jo toiseenkin huoltoon. Talkoolaisten lisäksi ääntä lähti myös muutama hengen kannustusporukasta, joka oli asettunut asemiin huoltoa vastapäätä. 
Pitkämatkalaisia kanttaamassa toiseen huoltoon, taustalla huikea kannustusporukka. 

Makkaranpaiston jälkeen oli taas aika asettua asemiin omalle huoltopisteelle. Maastossa olevat juoksijat olivat venähtäneet pitkäksi nauhaksi, ja kilpailijoita tiputteli tasaiseen tahtiin huoltoon. Jälleen kerran huoltoon pysähtyneillä kisailijoilla ei tuntunut olevan minkäänlaista kiirettä, eikä paineita otettu vaikka edellä mennyt selkä saattoikin ottaa pitkänkin kaulan. Myös polkujuoksun lajilegendana tunnettu, lähestulkoon jokaisen lajin isoimman tapahtuman kokenut Jukka Kukkonenkin pysähtyi jokaisella kierroksella pitkäksi aikaa huoltoon, ja kertoipa hän seuraavien kilpailujensa suunnitelmiakin. Kukkoselle nämä viikonlopun aikana juostavat reilut 60 kilometrin tapahtumatkin ovat lähestulkoon sprinttimatkoja. 
Jukka Kukkonen saapumassa huoltoon. 

Kilpailijoiden määrä harveni jatkuvasti, kun 25 kilometrin sarjalaiset eivät enää kolmannelle kierrokselle lähteneet. Tässä vaiheessa oli hyvä pitää toinen makkaranpaistotauko ja kannustaa kilpailijoita laavulta käsin. Lopulta vähän ennen kello neljää viimeisinkin juoksijaporukka oli ohittanut huoltopisteemme, ja saatoimme alkaa purkamaan sitä. Tämän jälkeen siirryimme toiseen huoltoon avuksi vastaanottamaan loppuja juoksijoita, ja valmistelemaan myös sen purkua. Pikkuhiljaa myös hämärä, ja lopulta pimeys alkoi laskeutumaan metsään, ja juoksijoita alkoi tulla huoltoon jo lamput päässä. Kilpailijoiden perässä tulleiden turvajuoksijoiden saapuessa huoltoon, olikin jo ihan täysin pimeää. Tämän jälkeen homman sävel olikin selvä. Loput kamat autoihin, ja tapahtumakeskukseen nauttimaan päivällistä. Kahdeksan tunnin pakkasessa touhuamisen jälkeen ruoka maistui aivan mielettömän hyvältä! Sen jälkeen suoraan kotiin saunanlämmitykseen. 
Näkymä kakkoshuollosta maaliinpäin pimeyden pikkuhiljaa laskeutuessa. 
Illan pimetessä valopäiden osuus kasvoi. 

Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi huikean hyvä fiilis. Perjantai-illan juoksu onnistui paremmin kuin olisin voinut kuvitella, ja lauantaipäivä huoltopisteellä oli kertakaikkisen mukava. Suosittelen kyllä näitä talkoohommienkin kokeilua ihan kaikille. Eiköhän sitä itsekin jatkossa tule joskus toistekin lähdettyä, vaikka toki myös itse kisailu edelleenkin päällimmäisenä mielessä onkin! Suuri kiitos jälleen kerran Himostrailin porukalle aivan mielettömästä tapahtumasta. Kyllä minä määräisin tämän pakolliseksi kokeiltavaksi jokaiselle lajin harrastajalle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti