Tapahtumapäivä valkeni oikein mukavan näköisenä! Reilusti alle 20 astetta lämmintä ja aika kova tuuli. Eipä oikeastaan voisi enää parempaa juoksukeliä toivoa. No reilusti alle 10 astetta tietysti, mutta se on ehkä liikaa toivottu elokuussa... Yleensä laitan juoksukamat valmiiksi jo edellisenä iltana, mutta nyt en suonut niille ajatustakaan ennen lauantai-aamua. Heräsin itsekseni ennen kellon soittoa jo kuuden jälkeen, joten oli hyvin aikaa syödä aamupuurot ja juoda pannullinen kahvia ennenkuin tarvitsi ruveta edes miettimään varusteita. Koska keli oli kuitenkin varsin lämmin, päädyin lähtemään kevyillä kamoilla. Ohut Päijät-Hämeen Männyn juoksupaita, La Sportivan 2in1 shortsit, juoksusukat ja päähän Buffin panta. Kenkävalinta kohdistui tällä kertaa VJ:n XTRM2 -tossuun. Ajattelin että sen verran ollut kuitenkin sateita tässä, niin kyseinen kenkä tarjoaa huikeat pito-ominaisuudet. Hokan Speedgoat vitoset olisivat toki olleet ehkä mukavammat kengät jalkaan, mutta toisaalta onpa noilla XTRM kakkosilla juostu yksi Vaarojen Maratonkin, joten eiköhän se 26 kilsaakin menisi ihan mukavasti.
Olin edellisenä iltana sopinut että Jimi ja Eelis pääsevät kyydillä Himokseen. Jimi käveli pihaan puoli yhdentoista jälkeen, jonka jälkeen lähdimme hakemaan Eelistä Jämsästä. Himokselle ennätimme hyvissä ajoin ennen 11:30 tapahtunutta 18 kilometrin lähtöä, jossa Jimikin oli mukana. Oman kisamme jälkeen Jore kertoi että Jimi oli juossut tuossa lähdössä upeasti sijalle 13! Huikea suoritus, kyseessähän oli Himostrailin kaikkien aikojen suurin lähtö. Ennen tuon matkan starttia ehdimme vaihtaa kisakeskuksessa muutaman sanan myös 18 kilsalle lähdössä olleiden Laurin sekä UTTF-liiviä tavoittelevan Ultratimon kanssa. Molemmilla herroilla tuntui olevan hyvä meininki! Kun 18 kilsan startti koitti, kirosimme molemmat Eeliksen kanssa olevamme tyhmiä jätkiä. Miksi pitää kiduttaa itseään pidemmän matkan muodossa, jonka lähtö on vieläpä myöhemmin! Alunperin myös Jyrin oli tarkoitus lähteä tuolle Extreme-matkalle meidän kanssamme, mutta erinäiset jalkavaivat ja kisaviikolla mieheen tarttunut flunssa estivät valitettavasti Jyrin osallistumisen.
18 kilometrin lähdön jälkeen alkoi pieni nälän tunne hiipiä puseroon. Ajattelin että olisin käynyt hakemassa jonkun sämpylän tai vastaavan, mutta Eelis saikin kuningasajatuksen, että osallistumismaksuun sisältyneen keittolounaanhan voi nauttia myös ennen kisaa! Ei siis muuta kun herkulliset linssikeitot ja couscous-salaatit huiviin! Tämä oli oikeasti erinomainen ratkaisu! Kisassa tuntui heti alusta asti että energiaa on hyvin, eikä vatsassakaan hölskynyt yhtään, kun tuossa jäi kuitenkin ruokailun ja startin väliin melkein tunti aikaa.
Ruokailun jälkeen lähdimme vaihtamaan juoksukamoja päälle. Varustesäilytykseen kasseja viedessämme huomasin liikenteenohjaajana toimivan Joren viittilöivän minua luokseen. Jore seisoi lähtöä seuraamaan tulleen mummoni käsipuolessa, hetken ajan kuluttua myös äitini saapui paikalle. Kiva saada kannustajia katsomoon! Jore nappasi myös minusta ja Eeliksestä joukkuekuvan. Hetki ennen starttia jouduimme myös kuuluttaja Petteri Koskisen haastatteluun, jossa luonnollisesti kehuimme tunnelmaa ja tapahtumaa.
Taktiikka kisaan oli selvä. Eelikselläkin oli juoksut jääneet aika vähille, niin sovimme että menemme hiljaa, ja ylämäet vielä hiljempaa. Tätä toteutimmekin mukavasti ainakin ylämäkien osalta heti alusta alkaen. Ensimmäinen nousu Pohjois-Himoksen päälle otettiin oikein korostetun varovasti. Sen jälkeinen pudottelu laskettelurinteeseen sai sitten unohtamaan kaiken varovaisuuden. Annoimme molemmat juoksun rullata ihan vapaalla, mutta mikäs siinä rullaillessa. Useampi selkä tulikin napsittua siinä pitkässä laskussa. Laskettelurinteen nousukaan ei tuntunut edes pahalta, vaikka siinä näön vuoksi yritettiinkin muutama juoksuaskel ottaa paikalla päivystäneen valokuvaaja Tommi Kurosen kunniaksi.
Laskettelurinteen jälkeinen pitkä lasku tultiin tällä kertaa vähän jopa ehkä käsijarru päällä. Itsellä oli vähän semmoinen tunne, että sen olisi voinut juosta kovempaakin. Eelis oli veturina tässä vaiheessa, ja hän itseasiassa sanoikin minulle että ohi vaan jos on menohaluja, mutta ei niitä sitten kuitenkaan niin paljoa ollut että olisin lähtenyt ohittamaan. Siinä oli paljon muitakin juoksijoita samassa letkassa, niin kaikkien ohitteluun olisi ehkä kulunut vähän liikaa energiaa. Laskua seuranneessa laavun nousussa porukka sitten hajosi, ja päädyimme lopulta Eeliksen kanssa huoltoon aikalailla kahdestaan. Huollossa nopea pullojen täyttäminen, ja kohti koko kisan vaativinta etappia. Puhuimme Eeliksen kanssa, että tavoite olisi päästä tunnissa seuraavaan huoltoon. Vaikka matkaa ei ole kuin se seitsemän kilometriä, niin tämä pätkä pitää sisällään muunmuassa nelivetonousun, endurosiksakin ja lyhyen mutta rajun laskettelurinteen nousun.
Tällä pätkällä koin myös kisan vaikeimman hetken. Vähän vajaan seitsemän kilometrin matkanteon jälkeen polulla oli todella mutainen kalliopaikka jossa astuin vähän väärin ja jalka lipesi ihan totaalisesti alta. Tunsin välittömästi aika pahan krampin nivusessani, ja säikähdin jopa ihan kunnolla. Hetkellinen kipu oli todella paha. Onneksi olin ennen kisaa saanut Eelikseltä muutaman suolapussin. Nakkasin heti yhden kokonaisen pussin huiviin, ja vettä päälle. Kramppi onneksi laukesi miltei välittömästi tämän jälkeen, mutta pieni juiliminen nivuseen silti jäi koko loppukisan ajaksi. Muuten tämä pätkä meni oikeastaan ilman minkäänlaista ongelmaa, ja täysin suunnitelmien mukaisesti. Nousut otimme rauhallisesti, ja kaikki juostavat pätkät tulimme ihan rennolla jalalla. Lopulta olimme toisessa huollossa aika lailla tasan tunti ensimmäisestä huollosta lähdön jälkeen. Tarkkaa työtä!
Seuraava pätkä toisesta huollosta kisakeskuksen varvaukseen on ihan ylivoimainen suosikkipätkäni koko reitillä. Se on kokonaan juostavaa polkua (toki alussa on myös lyhyt tiesiirtymä), jossa tällä kertaa pystyimme molemmat varsin raikkaalla jalalla juoksemaan. Matkantekoa säväyttivät muutamat pitkänmatkalaisten kohtaamiset ja tsemppien toivottamiset. Muuten oma juoksumme taittui kepeästi mukavia jutellen. Tällä kyseisellä pätkällähän päädyimme vuonna 2020 ISTV:n lähetykseen, kun selostaja naureskeli meidän menolle, että nyt on vanhat polkujuoksijat päässet niveliä helliville neulaspoluille!
Kisakeskukseen päästyämme huomasimme huollossa Juhon ja kumppaneiden porukan tauolla. He olivat vaeltamassa 26 kilometrin taivalta jääkaappi selässä! Juho tuli juuri paikalle pizzalaatikoiden kanssa, mutta valitettavasti minulle ja Eelikselle ei ollut pizzaa. Lähdimme siis jatkamaan kohti Paljakan ja Sammalsuon lenkkiä. Tässäkin tavoitteena oli ottaa se ensimmäinen pitkä nousu korostetun rauhallisesti, ja sitten pikkuhiljaa avata hanoja laavun jälkeen. Homma meni taas ihan käsikirjoituksen mukaan. Olimme toisesta huollosta lähtien taittaneet matkaa käytännössä koko ajan kahdestaan, emmekä tässäkään vaiheessa nähneet edessä eikä perässä ketään, vaikka näkymäaluetta olikin pitkästi. Silloin tällöin ohitimme muutaman pitkänmatkalaisen, mutta oman sarjamme juoksijoita ei näkynyt. Sammalsuon lenkillä pudotellessa kohti Peuramäentien huoltoa fiilis oli kertakaikkisen hyvä. Eelis sanoikin siinä että tämä on oikeasti polkujuoksun juhlaa. Pikkuisen laskevaa neulaspolkua jossa kuitenkin pientä teknisyyttä tuovaa vähäistä juurakkoa, mahtava keli ja tieto siitä että maaliin on reilusti alle 10 kilometriä matkaa! Todellakin, polkujuoksijan juhlapäivä!
Peuramäentien huolto oli ensimmäinen huolto missä en täyttänyt lötköä urheilujuomalla. Nappasin vaan mukillisen vettä ja urheilujuomaa, sekä otin saman cocktailin minkä jokaisessa muussakin huollossa. Mukillinen suolakurkkuja ja suodatinpussillinen suklaata. Näiden lisäksi otin energiaa matkalla kisatorilta ostamieni Jollosten muodossa. Energiatankkaus toimi kyllä täydellisesti. Missään vaiheessa ei tullut yhtään energiavajausta. Söin yhden Jolloksen aina 20 minuutin välein, ja siihen päälle huoltojen tarjoamiset. Peuramäentien ylämäessä meidät ohitti eräs oman sarjamme juoksija, mutta annoimme hänen mennä menojaan, ja noudatimme sovittua taktiikkaa ottaa mäet rauhallisesti. Aika pian sitten avokalliomaastojen alkaessa ohitimmekin tämän saman juoksijan, hän vaikutti olevan siinä kohtaa aika sippi. Varmasti tuostakin on kyllä etua, että itse tunnen nuo maastot hyvin ja tiedän tasan tarkkaan mitä on tulossa. Loppuosuus Sammalsuon ja Paljakan lenkistä tuli paremmin kuin koskaan ennen. Jalka nousi ihan mukavasti vielä, vaikka nivusta juilikin aika tavalla. Siltikin pystyimme pitämään ihan mukavaa tahtia yllä. Viimeiseen huoltoon saavuimme molemmat todella hyvävoimaisina. Hyvältä tuntui myös huollon kannustus, ja huomautus siitä että maaliin on ainoastaan reilu pari kilometriä matkaa. Itselläni oli lötköissä vielä sen verran juomaa jäljellä, että tyydyin taas vain ottamaan mukillisen vettä, sekä suolakurkku-suklaa-cocktailin.
Toiseksi viimeisessä alamäessä Eeliksellä tuntui olevan paljon parempi kulku kuin itselläni. Menimme viimeisen nousun vielä porukassa, mutta nousun päällä reilu kilometri ennen maalia huikkasin hänelle että ei muuta kun urku auki ja loikalla maaliin. Aika nopeasti Eelis hävisikin maisemaan. Itsekin laskettelin paikkapaikoin nelosella alkavaa tahtia viimeisiä laskuja, mutta silti Eelis onnistui viimeisen reilun kilometrin aikana taikomaan parin minuutin eron itseeni. Itse otin varsinkin sen viimeisen ankkurihissin laskun tosi varovasti. Siinä oli aika isoja kiviä, enkä halunnut taittaa nilkkaani enää siinä vaiheessa. Maalisuora oli sitten enää vain muodollisuus, maalivaate alittui ajassa 3:35:11 millä irtosi sija 44 miesten sarjassa. Kun tavoitteena oli neljän tunnin alitus, niin eihän tuohon voi olla mitään muuta kuin älyttömän tyytyväinen! Maalissa maistui Ylä-Porkkalan tilan mainio sima, sekä erinomainen mehu! Molempia taisi mennä useampi mukillinen.
Maaliintulon jälkeen palautumisen sai mukavasti käyntiin siskontytön syntymäpäiväjuhlilla. Synttärikakku ja muut tarjoilut maistuivat aikas hyviltä! Tämän jälkeen sitten kotiin saunanlämmitykseen, olimme sopineet Päijät-Hämeen Männyn värejä 11 kilometrillä kantaneen Pekan kanssa, että puramme kisan vielä saunan lauteilla. Pekka oli myös oikein tyytyväinen omaan juoksuunsa. Illan kruunasi vielä keskiviikkona saatu yllätyslahja, jonka saatteena tuli ohje että se pitää säilyttää jääkaapissa ja saa avata vasta Himostrailin jälkeen. Pussista paljastuikin viikonlopun teemaan sopinut PMMP-olut sekä muita palautumiseen ja saunomiseen oleellisesti liittyviä tuotteita.
Jälleen kerran iso kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille ja vapaaehtoisille. Himokselle tuttuun tapaan kannustus oli kerrassaan ensiluokkaista ja kovaa! Suuri kiitos myös Eelikselle loistavasta juoksuseurasta. En varmasti yksinäni olisi tuommoiseen aikaan tuota reittiä juossut! Kiitokset myös eräälle kirriläiselle polkujuoksijalle yllätyslahjasta ja kannustuksesta! Seuraava kalenterissa oleva tapahtuma olisi sitten Vaarojen Maraton ja 65 kilometriä. Ennen Himosta ajattelin, että otan siellä tavoitteeksi päästä ainoastaan Kiviniemeen asti, josta sitten raatobussilla takaisin Kolille, mutta kyllä tässä vähän nälkä kasvaa syödessä. Sen verran hyvin tämä Himostrail meni, että eiköhän sitä lähdetä Kolillakin maalia tavoittelemaan! Nähdäänkö Vaaroilla?
Mamma on niin ylpeä ❤️
VastaaPoistaPeuramäentien ohittaja tunnisti itsensä ja kiittää raportista ja kilpaseurasta. Ihan niin sippi en ollut kuin miltä näytti, vaan loppu taidettiin tulla jokseenkin samaa vauhtia. Tieosuuksilla kiriminen oli harkittu riski, kun teknisillä poluilla juoksemiseen ei taidot riitä. Oliko se sitten viisasta vai ei? Sitä on nyt vuosi aikaa pohtia.
VastaaPoistaSe on hyvä, että vahvuuksien mukaan mennään! Itsellä kun ei taas jalka tahdo tiellä riittää, niin poluilla pystyy hyvin korvaamaan sitä. Omaksi onnekseni Himoksella tuota tieosuutta on onneksi aika vähän :) Joo, itseasiassa viimeisessä huollossahan näin myös sinut, olimme juuri lähdössä siitä jatkamaan kun saavuit paikalle, eli tosiaan varmasti aika lailla samaa tahtia tultiin loppu. Kiitos kiristyksestä, ja onnittelut juoksusta myös sinulle!
Poista