Suunnitelmia vuoden 2020 varalle.

Kiitos kaikille palautteesta ensimmäisestä tekstistä! Sitä tuli niin Whatsappissa, Instagramissa kuin Facebookissa sekä yksityisesti että suoraan seinälle. Mukavaa, että tämmöisenkin sunnuntaihölköttelijän touhut ja tekemiset saattavat jopa innostaa muitakin lenkkipoluille!

Kun kerran ensimmäinen teksti käsitteli mennyttä aikaa, niin oikeaoppisestihan seuraavaksi pitää katsoa tulevaan. 2020 on jo hyvässä vauhdissa, ja juoksukelit ovat olleet mitä parhaimmat. Asetin itselleni puolijulkisen tavoitteen (no nyt se kai on jo julkinen), että haluaisin kalenterivuoden aikana juosta vähintään 1000 kilometriä. Karkeasti laskettuna tämä tarkoittaisi noin 19 kilometriä viikossa, eli noin 77 kilometriä kuukautta kohden. Tällä hetkellä olen tuota tavoitetta edellä jopa aika reilustikin, mutta puskurivaraa on aina hyvä olla. Tiedän jo nyt, että jos tulee kuuma hellekesä, juoksumääräni tulee putoamaan aika reilustikin. En ole koskaan ollut kuumien kelien -helteistä puhumattakaan- ystävä, vaan tämmöiset viileät ilmat ovat aina sopineet itselleni paremmin. Lisäksi jalkapallo, ja kivikovat ikämiessarjan aladivaripelit verottavat kesällä juoksuharrastustani. Oikeille juoksun harrastajille nämä 1000 kilometriä vuodessa ovat tietysti melkoisen pieniä määriä, mutta täytyy muistaa että olen lähtenyt miltei nollatasolta liikkeelle vasta vajaa vuosi sitten.

Ei niin ketterää menoa talvipoluilla. 

Himoksen Sammalsuon lenkiltä aukeaa komeat talvimaisemat. Taustalla siintää Kaipolan Pitkävuoren hyppyrimäki, joka on monille tuttu mm. Audin mainoksista.

Tosiaan vuoden päätavoite kilometrien keräämisen ohella tulee olemaan Vaarojen Maraton Kolilla lokakuussa, ja sieltä kotiin hengissä selviäminen. Tätä silmälläpitäen olen pyrkinyt pidentämään lenkkejäni, ainakin kerran viikossa yritän päästä juoksemaan parituntisen lenkin. Jatkossa näitäkin täytyy yrittää vielä pidentää. Kuten arvata saattaa, matkan pidentyminen on tapahtunut vauhdin kustannuksella. Onnekseni vauhti ei ole itselleni ollut koskaan se pääasia, olen aina ollut hidas juoksija. Poluilla juostessa vauhdin kanssa ei toki muutenkaan kannata olla niin tarkkana. Siirappisesti sanottuna itselleni ainakin se matka on juoksuhommissa tärkempi kuin päämäärä. Mikäs sen mukavampaa vaikkapa lempipoluillani Rasuanniemessä, kun edetä hissukseen ja jopa pysähtyä välillä ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia sosiaaliseen mediaan. Usein lenkiltä tulee lähetettyä kuvia myös Itävallassa asuvalle ja juoksua siellä harrastavalle pikkusiskolleni. Hän toki palauttaa minut aina maanpinnalle laittamalla vastapalloon kuvia mahtavista alppimaisemista.

Pakollinen lenkkiselfie.

Rasuanniemen luonnonsuojelualue helmikuussa 2020.

Kyllä lumipolut voittavat helteen aina! 

Vaarojen lisäksi olen ilmoittautunut lappu rinnassa etenemään (en kehtaa puhua kisailusta, oma kilpailuni on ensisijaisesti itseäni vastaan) Aulanko Tower Trailille Hämeenlinnaan sekä kotoisalle Himos Trailille Jämsään. Harkinnassa on lisäksi vielä vahvasti ainakin asfalttipuolella Finlandia Marathonin yhteydessä järjestettävä Valon Kymppi tai Puolimaraton Jyväskylässä syyskuussa. Noista puolikas kiinnostaisi enemmän matkan perusteella, mutta toisaalta Valon Kympillä on poikkeuksellinen tunnelma (puhun yhden kerran tapahtumassa käyneen henkilön syvällä kokemuksen rintaäänellä), ja lisäksi 21 kilometriä asfaltilla on minun penikoille oikeasti todella pitkä matka, varsinkin kun Vaaroille on tuosta enää vain pari viikkoa.

Aulankoa mietin pitkään, ennenkuin lopulta uskaltauduin ilmoittautumaan sinne. Jotenkin ajatus oli itselläni, että koska se on Buff Trail Tourin osakilpailu, niin siellä pitäisi olla vähintään puoliammattilainen. Lopulta tajusin, että tuo ajattelumaailma on lähinnä omien korvien välissä, ja varmasti kyseessä on kuitenkin lopulta rento ja itseänikin suuresti miellyttävä tapahtuma. Lisäksi kun katselin kuvia sieltä parilta aikaisemmalta vuodelta, niin onhan se ihan huikaisevan kaunis reitti! Käsittääkseni tuolla valitaan juostava matka (13 tai 22 kilometriä) lopullisesti vasta reitillä reilun kuuden kilometrin jälkeen. Tuo voi olla paha mietinnän paikka itselleni. Yleensä yläkierroksilla käyvä diesel-koneeni vielä hehkuttaa tuossa vaiheessa. Jos ei heräämistä ole vielä tapahtunut, niin houkutus lyhyemmälle matkalle voi olla ylitsepääsemätön. Joku voisi sanoa, että alkuverryttely voisi auttaa tässä asiassa, mutta itse olen vahvasti suuren idolini, jalkapalloilija Andrea Pirlon kanssa samoilla linjoilla, että kaikki lämmittely on pois itse suorituksesta. Jotain venytyksenomaisia liikkeitä voi näön vuoksi tehdä.

Himokselle tarjolla olisi ollut useampikin itselleni sopiva matka. Viime kesän 9 kilometriä päivittyi Winter Trailille 13 kilsaan, joten siitä luonteva hyppäys olisi ehkä ollut 18 kilsaa tai 26 kilometriä. Kun kerran lähdetään urheilemaan, niin urheillaan sitten koko rahan edestä. Kanssakärsijäni Vaarojen Maratonille, ja seuratoverini suuresta ja mahtavasta Päijät-Hämeen Männystä Jyri sai minut ylipuhuttua 36 kilometrin matkalle. No, ei siinä varsinaisesti mitään ylipuhumista ollut: "Lähetään kolmekutoselle!" "No joo, vois kyllä lähteä." Porukkamme täydentyy Himokselle ainakin vielä yhdellä vahvistuksella, kun Jämsänkosken Pep Guardiolana tunnettu Eelis liittyy joukkoomme.

Ajatus olisi ottaa Himos Trail ikäänkuin testikisana Vaaroille. Testataan varusteet, energiat, nesteet sun muut, ja tietysti miehet. Kisatilanne tuo varmasti tuohon vielä extralatauksen, jota voi olla hankala saavuttaa ihan normilenkeillä. Toki vähän hävettää lähteä näillä pohjilla oikeaan urheilutapahtuman tuommoiselle matkalle, mutta jonkun on aina oltava viimeinen. Sitäpaitsi pääseehän tuossa nauttimaan isommalla kauhalla mahtavasta Himoksen tunnelmasta, sekä huikean hienosta polkuverkostosta. Tämän vuoden reittiä on vieläpä muutettu hienompaan suuntaan, ja polut ovat entisestään lisääntyneet tylsempien metsäautotienpätkien kustannuksella. Reitti kulkee käsittääkseni kaksi kertaa kisakeskuksen läpi, joten ainakin kahteen kertaan on jopa mentävä ihan kunnolla juoksuvauhtiakin.

Muita suunnitelmia keväälle ja kesälle olisi ainakin se, että tekisi mieli käydä juoksemassa Isojärven kansallispuistossa, se kun on tuossa melkein kivenheiton päässä. Siellä on useastikin tullut käytyä vaeltamassa ja paistamassa makkaraa lasten kanssa, mutta oikeastaan vasta mainio YLE:n Mennään metsään -kiertue sai minut tajuamaan että sinnehän tosiaan voisi lähteä ihan juoksukengät jalassa. Suunnitelmissa olikin nimenomaan pakata juoksureppu täyteen nestettä ja energiaa, ja kokeilla miten keho suhtautuu pitkään liikkeessäoloon. Eteneminen ei missään nimessä tulisi olemaan pelkkää juoksemista, vaan kävelyä mahtuisi reilusti tuohon sekaan. Harjoittelutietämykseni on varsin rajallista, mutta uskoisin tuon palvelevan mainiosti sekä Himos Trailia että myöskin Vaarojen Maratonia.

Isojärven kansallispuisto lokakuussa 2019.

Isojärvellä on tarjolla muutakin alustaa kuin pelkkää neulasbaanaa.

Jos mielessä ja tiedossa on joku muu mukava poluilla juostava tapahtuma sopivan ajomatkan päässä täältä järvi-Suomen ykkösmestan, eli Jämsänkosken ääreltä, niin saa ilman muuta vinkata!