Matka Aulangolle sujui mukavasti, Padasjoella kävimme tankkaamassa vielä viimeiset hiilihydraatit hampurilaisten muodossa. Huolimatta pysähdyksestä olimme perillä reilusti tuntia ennen starttia. Jäipähän aikaa vaihtaa kamat päälle ja vähän haistella kisatunnelmaan. Paikalla näkyikin ennakkosuosikkeja, Juho Ylistä, Henri Ansiota ja ties ketä, mutta omia tuttuja ei kyllä tällä kertaa näkynyt. Olin nukkunut edellisen yön jostain syystä todella huonosti, joten itselläni riesana oli erittäin väsynyt olo, ja herätessä oli myös pientä päänsärkyä. Alkuperäinen suunnitelmani oli juosta pidempi matka ja yrittää parantaa viime vuoden aikaa. Omasta olostani en ollut kuitenkaan ihan sataprosenttisen varma, niin päätin laittaa omat vaihtovaatteeni tapahtumajärjestäjän varustesäilytykseen, jos päätyisinkin menemään lyhyemmän matkan - Jyri oli kuitenkin suuntaamassa pidemmälle reitille, niin se olisi pitkä aika odotella shortseissa ja t-paidassa omia kamoja Jyrin autosta. Jälkikäteen katsottuna tuo oli erittäin viisas päätös.
Jyrin kanssa hetkeä ennen starttia.
Kuuman ryhmän lähtö, Juho Ylinen on jo ottanut oman paikkansa keulilla.
Maalissa! Kuva: Miska Koivumäki
Maalissa oli mukava lämmitellä nuotion ääressä.
Urakka takana!
Jyri maalisuoralla.
Palauttelueväät.
Jyrin kanssa hetkeä ennen starttia.
Katselimme kuuman ryhmän lähdön, ja Aulangon joustavien lähtöryhmien perusteella päätimme lähteä matkaan kakkosryhmässä. Pääsisipä aikaisemmin pois. Silmämääräisesti arvioituna tuossa ryhmässä oli selkeästi enemmän porukkaa kuin viime vuonna nelosryhmässä, josta itse päädyin starttaamaan. Totesin Jyrille starttia odotellessamme että minua ei kannata tänään odotella, olo ei vieläkään ollut mikään paras mahdollinen, joskin pääkipu oli onneksi jo hellittänyt. Ilmeisesti aamun ja aamupäivän aikana nautitut lukuisat kahvikupit, ja Padasjoella syöty hampurilainen olivat tehneet tehtävänsä. Jyri katosikin maisemaan jo heti ensimmäisessä nousussa todella kevyen näköisellä askeleella. Itse päädyin viime vuoden tapaan kävelemään tuota ensimmäistä nousua, sykkeet olivat jo siinä vaiheessa punaisella. Nousun päällä myös kurkussa alkoi tuntua pientä karheutta, joten matkavalinta oli jo tässä vaiheessa selvä - ei mitään järkeä lähteä pidemmälle lenkille.
Ensimmäiset 4-5 kilometriä taittuivat varsin leppoisaa tahtia edenneen porukan peesissä. He tarjosivat mahdollisuutta mennä ohikin, mutta vauhti oli itselleni juuri sopivaa, eikä minkäänlaista halua kovempaan tahtiin ollut. Tämä porukka kuitenkin pysähtyi hetkeksi juuri kun alettiin nousta kohti Mummonmäkeä, joten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jatkaa eteenpäin. Tässä vaiheessa ohi alkoi tulla myös enenevässä määrin kolmoslähtöryhmän kovimpia menijöitä, joten tarkkana sai olla että ei kolannut vahingossa ketään nurin.
Mummonmäellä. Kuva: Miska Koivumäki
Perkeke näitä kallioiden ylityksiä! Kuva: Miska Koivumäki
Mummonmäen laskeutuminen oli jäänyt jo viime vuodesta mieleen todella siistinä ja haastavana teknisenä polkuna. Edelläni mennyt juoksija päästi minut ohi, joten en kehdannut jäädä kauheasti jarruttelemaan. Toisaalta alamäkivoittoinen osuus sai vähän sykkeitä laskemaan, eikä kurkkukipukaan ollut mennyt mitenkään pahempaan suuntaan, niin mikäs siinä lasketellessa. Samoilla vauhdeilla laskettelin sitten aina lenkkien risteykseen saakka, josta tosiaan tällä kertaa taitoin vasemmalle pitkospuille. Juoksu kulki todella mukavasti niitä pitkin, ja huoltoon tultaessa jopa vähän harmitti että en lähtenyt pidemmälle lenkille. Olo oli selvästi parempi kuin startissa. Ohitin huollon pysähtymättä, ja pian tämän jälkeen 22 kilometrin kisassa kakkosena ollut Henri Ansio ohitti minut. Yritin pururadalla roikkua hetken Henrin koukussa, mutta se hetki kesti ehkä 15 metriä, jos sitäkään. Hurjaa oli vauhti!
Jos huollon kohdalla oli harmittanut päätös lyhyemmästä matkasta, niin hyvin pian huollon jälkeen kun taitettiin poluille kohti Aulangon näkötornin nousua, se päätös helpotti. Todella vaativa juurakkoinen ja mutkitteleva polku tuntui pahimmillaan jopa ylitsepääsemättömältä esteeltä. Jossain vaiheessa huomasin takanani tulevan Eetu Nordmanin ja pysähdyin polun viereen antamaan tietä. Eetu morjesti jopa vielä iloisemmin kuin muutama viikko sitten Himoksella ohittaessani minut. Eihän tämän miehen tyylistä voi olla pitämättä! Oma nousuni kohti Aulangon huippua sujui lopulta kanssa ihan mukavasti, ja itsekin jopa saavutin edelläni muutaman kymmenen metriä nousuun lähteneen juoksijan ja ohitinkin hänet hieman ennen pururadan pätkää, jossa juostaan hetken aikaa vastaan jo alhaalla järvenrannassa käyneitä juoksijoita.
Lasku järvenrantaan kummitteli takaraivossa viime vuodelta suorastaan painajaismaisena. Kipeän polven ja kramppaavan nivusen kanssa se tuntui monta kertaa pahemmalta kuin mikään nousu vuosi sitten, mutta nyt se meni kuin vettä vaan! Nousu takaisin tornille meni aika leppoisasti, laskeskelin mielessäni että sen jälkeen edessä on pelkkää alamäkeä maaliin asti, joten ihan turha repiä nousussa kaikkea irti. Hetki ennen näkötornia naisten 22 kilometrin voittaja Annastiina Erkkilä ohitti minut suorastaan lentäen jyrkähkössä ylämäessä. Yksi näiden polkujuoksutapahtumien suola on ehdottomasti nähdä näiden huippujuoksijoiden suorituksia reitin varrella.
Päässäni raksuttava tietokone ei ollut pettänyt, ja tornilta maaliin oli käytännössä se kaksi ja puoli kilometriä melkein pelkkää laskua. Annoin tulla aikalailla vapaalla vaihteella koko tuon matkan, ja tuloksena olikin kisan nopein ja kolmanneksi nopein kilometriaika. Muutama juoksija ohitti minut vielä loppulaskun aikana, mutta siltikin itse lähinnä olin tyytyväinen siitä että maali tulisi kohta vastaan, ja kaikki niveleni olivat säilyneet ehjinä. Maalivaate alittui aikaan 1:42:35 (oma kello näytti 10 sekuntia enemmän) ja pääsipä siinä pieni spontaani tuuletus. Hankalista lähtökohdista huolimatta sain tehtyä itselleni ihan hyvätasoisen juoksun. Jalat tuntuivat jopa aika tuoreilta, eikä kurkkukipukaan ollut pahentunut yhtään sen ensimmäisen mäen päälle kapuamisen jälkeen.
Maalissa ensimmäiset hetket menivät polviin nojaillessa ja happea kerätessä. Siitä sitten nopeasti vaihtamaan kuivaa vaatetta ylle ja lämmittelemään nuotion ääreen. Siitä oli myös hyvä katsella palkintojenjakoa. Muutaman sanan ehdin myös vaihtaa järjestäjiä edustaneen Jussin kanssa. Katselin live-tulospalvelusta Jyrin väliaikoja ja menin kahvioon odottelemaan. Kauaa ei tarvinnutkaan odottaa, kun Jyri tuli näkyviin edelleen kevyen näköisellä askeleella. Pikaisen maalihuollon jälkeen lähdimme sitten suoraan kävelemään autolle ja nokka kotia kohti.
Parin tunnin autossa istumisen jälkeen jalat olivat kotiin päästyäni hieman tukossa, mutta pieni ravistelu ja lämmin suihku herättelivät ne aika mukavasti. Olin aamulla vaivannut pizzataikinan kohoamaan, joten ei muuta kun jauhot pöydälle ja pizzaa paistamaan sitten illalla. Mikäs sen parempaa palautusruokaa! Nyt yön yli nukuttuani täytyy kyllä olla edelleen tyytyväinen tuohon päätökseen mennä se lyhyempi reitti. Nenä on mennyt yön aikana tukkoon ja kurkussa on edelleen pieni kaktus. Mitään lämpöä ei onneksi ole, eikä myöskään semmoista oloa että se olisi nousussa. Joka tapauksessa jos kisa-aamuna olisi ollut tämmöinen olo, niin en olisi missään nimessä lähtenyt. Ehkä tuosta eilisaamun päänsärystäkin olisi voinut jotain johtopäätöksiä tehdä, mutta ajattelin sen johtuvan vain huonosti nukutusta yöstä. Nyt joka tapauksessa omaa vointia kuulostelen kohti kahden viikon päästä odottavaa Vaarojen Maratonia! Siinä mielessä lähtökohdat sinne ovat ainakin paremmat kuin viime vuonna, kun kaikki paikat tuntuvat ehjiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti