Winter Trailille valmistautuminen oli sujunut vähän kaksijakoisissa merkeissä. Tarkoitus oli viettää viime vuoden puolella marraskuun alusta kuun puoleen väliin asti vähän kevyempää lenkkeilytahtia, ja sitten loppukuusta alkaen alkaa treenaamaan enemmän tai vähemmän tosissaan. Sain isänpäivälahjaksi polkujuoksuvalmennusohjelman, jota ehdin noudattaa kolme viikkoa ennen pientä flunssanpoikasta. Lopulta tämä flunssa vaivasikin oikeastaan koko loppuvuoden, ja vielä tammikuussakin hyvän matkaa. Väliin jäi sairastelun vuoksi muunmuassa ensimmäinen Himos Trai yhteislenkkikin. Joulukuulle minulle tuli mittariin vähiten kilometrejä koskaan kuukautta kohden lenkkeilyharrastuksen aloitettuani. Tammikuussakin pystyin aloittamaan ihan täysipainoisen lenkkeilyn vasta Winter Trailia edeltävällä viikolla.
Alkuperäinen tarkoitus oli ottaa iltapolut ihan vaan fiilistellessä kuulemani mukaan maagista tunnelmaa, ja säästellessä vähäisiä paukkuja lauantaille. Joo... Katselimme Emman, Jyrin ja Timon kanssa lähtökarsinoita, ja totesimme että eniten porukkaa oli takimmaisissa lähtöryhmissä. Kakkos- ja kolmosryhmän välissä oli sitten juuri Päijät-Hämeen Männyn mentävä aukko, toki tämä tarkoitti myös sitä, että vähän olisi myös juostava, ettei ihan muiden tulpaksi jää poluilla. Ohittaminen kapeassa rännissä vaatii käytännössä aina joko ohitettavan tai ohittajan poistumisen polulta. Ensimmäinen nousu oli onneksi leveää kevyenliikenteen väylää, joten siinä oli helppo päästää nopeammat kolmosryhmän hurjat ohitse. Timo ja Jyri katosivat myös maisemaan tässä vaiheessa, me jäimme Emman kanssa suosiolla taakse.
Heti poluille päästyämme kävi selväksi mikä on homman nimi. Kaiutin tykitti The Imperial March -teemaa ja näytti siltä kuin itse Darth Vader olisi valvonut kisailijoiden nousua Länsi-Himoksen laavulle. Nousu meni itseltäni ihan mukavasti, ja Emmakin jäi hiukan jälkeen tässä vaiheessa. Ensimmäisessä huollossa pysähdyin odottelemaan häntä, ja samalla päästin suosiolla minua nopeampaa porukkaa ohitse. Huollon jälkeisen polkupätkän juoksimme vielä Emman kanssa yhdessä, mutta seuranneessa metsäautotien alamäessä oma tossu oli aika hyvässä syönnissä, enkä sen jälkeen enää nähnyt Emmaa kisassa. Itseasiassa en nähnyt pitkään aikaan oikein ketään muutakaan, ellei lasketa metsässä vilkkuneita otsalamppuja, ja Sammalsuon lenkin risteyksessä päivystäneitä joulupukkeja.
Sammalsuon lenkin risteyksen jälkeinen Paljakan osuus oli sanalla sanottuna upea! Polut olivat aivan älyttömän hyvässä kunnossa, ulkotulia paloi reitin varrella, ja kaikkialla oli täysin hiljaista. Vaikka hiki valui ja oli kuuma, niin kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, niin uskomattoman kaunis tuo talvinen pimeä metsä oli. Toisessa huollossa nappasin vähän suolakurkkuja ja urheilujuomaa, ja lähdin rallattelemaan mukavaa alamäkiosuutta. Vähän reilun kuuden kilometrin jälkeen huomasin että kengännauhani oli auennut. Siirryin polun sivuun laittamaan sitä kiinni. Kohmeisilla sormilla jäisten ja lumisten nauhojen solmiminen olikin yllättävän tekninen homma, ja siihen tuhrautui niin paljon aikaa, että minut saavutti pitkä letka, jonka jouduin päästämään ohitseni. Tämä varmaan reilun minuutin paussi oli kisani ainoa takaisku.
Länsirinteiden viereinen nousu oli aika lailla juuri niin kamala, kun muistinkin kahden vuoden takaa. Tässä vaiheessa oli pakko heittää myös kävelyksi, ja minut kengännauhojani solmiessani ohittanut letka pääsi vähän karkaamaan. Tiesin kuitenkin, että kohta alkaa pitkä hieno lasku, joten en stressannut tilannetta. Lasku olikin huikessa kunnossa. "Hanki korjaa" -kyltin jälkeen katsoin että joku oli uponnut hankeen pää edellä, mutta se oli onneksi vain nukke. Vähän sen jälkeen vauhdikkaassa alamäkimutkassa päivystänyt Muumien Mörön näköinen lumiveistos nauratti ääneen kynttilänaamoineen. Tässä vaiheessa olin jo saavuttanut minut ohittaneen letkan, mutta poluilla ei ollut mahdollista ohittaa. Viimeisen varvikossa pujottelevan laskun jouduin jopa vähän jarruttelemaankin.
Tämän jälkeen edessä oli vielä puolentoista kilometrin pätkä kevyenliikenteen väylää pitkin maaliin. Se sujui ongelmitta, ja alitin maalivaatteen ajassa 1:08:57. Sijoitukseksi tuli lopulta 36, kun maaliin pääsi miesten sarjassa yhteensä 50 juoksijaa. Tämä taisi olla suhteessa itselleni paras tulos koskaan Himos Trailin matkoilta. Kyllä kelpasi nauttia Jukan tarjoilemaa lämmintä mehua maalissa! Jyri paineli lopulta itseäni noin kuusi minuuttia nopeammin, kun Timo taas alitti tunnin rajan, ja kiilasi kisassa komeasti 20 parhaan joukkoon. Emma tuli maaliin reilu kolme minuuttia minun perässäni.
Ihan kaikkea en ulosmitannut koneestani, mutta kuitenkin sen verran raskas reissu oli, että lauantaille oli luvassa vain leppoisa palauttelulenkki. Ei tietenkään ideaali kisatilanne...
Perjantain ja lauantain välisenä yönä uni tuli varsin huonosti. Pääsin nukkumaan vasta puolen yön jälkeen, ja kroppa taisi käydä kisasta vielä ylikierroksilla. Heräilin useasti ihan omia aikojani, ja kaiken hyvän lisäksi kissakin herätti yöllä. Aamulla heräsin itsekseni jo seitsemältä, varttia ennen herätyskellon soittoa. Ehdinpähän juoda aamukahvit ja syödä aamiaisen hyvissä ajoin, ennenkuin äitini tuli hakemaan minua kisapaikalle. Emma oli itse tulossa Himokselle vasta puolen päivän jälkeen huoltopisteelle talkoohommiin, joten olin tosiaan muiden kyytien varassa.
Himos Areenan pihasta bongasin samalle matkalle lähtevät Timon ja Riinan. Hetken kuluttua myös Jyri ja Eelis saapuivat paikalle. Harrastimme Eeliksen kanssa kiertotaloutta parhaimmillaan. Itse vahvana kanta-astujana olin juossut edellisistä nastakengistäni kantapäiden nastat loppuun tai jopa irti, mutta Eelis päkiäjuoksijana pärjäsi mainiosti vanhoilla kengilläni. Luovutin hyvin palvelleet Sarvan Xero vitoset eteenpäin, Eelis juoksikin lopulta kerrassaan erinomaisen ajan. Haastava 13 kilometrin reitti taittui häneltä alle puoleentoista tuntiin.
Startissa jättäydyimme tällä kertaa kolmosryhmään. Eelis, Timo ja Riina lähtivät saman tien omia menojaan. Eelis ja Riina eivät juosseet eilen, joten oletettavasti siellä oli myös vähän tuoreempaa jalkaa kuin itselläni. Jyrin kanssa kävelimme rauhakseen ensimmäisen nousun puoliväliin, mutta itselläni alkoi painaa tässä vaiheessa jo aika vahvasti eilinen juoksu, niin toivotin Jyrille hyvää juoksua ja jättäydyin suosiolla taka-alalle. Ensimmäinen nousu laavulle tuntui kyllä todella vahvasti jaloissa. Onneksi olin aavistellut tätä eilisen jälkeen, ja lähdin tänään matkaan retkeilymielessä juomaliivin kanssa. Laitoin lötkön täyteen mainiota Noshtin talviurheilujuomaa (lämpimänä tietysti), niin sitä oli sentään mukava imeskellä. Perjantaina pystyin vaihtamaan juoksuksi jo nousun loppuhetkillä, mutta nyt lauantaina piti vielä tasaisellakin kävellä hetki ja vakuutella jalkoja, että nousu on jo ohi. Pian tulikin jo ensimmäinen huolto, ja sitä myöten pieni alamäkivoittoinen osuus, jossa sai mukavasti sykkeet tasoiteltua.
Sammalsuon lenkille käännyttäessä vastaan tuli jo muutama kärkinimi omasta sarjastani. Olin siis neljä kilometriä kärkeä perässä. Vakuuttava suoritus, kun itse olin edennyt tässä vaiheessa sen nelisen kilometriä. Tämä sai pienen sisuhengen heräämään, ja Peuramäentielle asti tulinkin itselleni ihan reipasta juoksua. Itse Peuramäentien osuus onkin sitten oikeastaan semmoinen paikka reitillä, mistä pidän kaikkein vähiten. Nyt varsinkin kun se on talvella moottorikelkkakäytössä, niin se oli melkoista pöperöä. Tässä vaiheessa mussuttelin myös yhden Noshtin vauhtikarkin, jonka olin etukäteenkin aikatauluttanut juurikin tälle pätkälle. Muutaman minuutin edelläni juossut Jyri oli kohdannut tällä osuudella oikein kelkkasafarinkin, mutta itse en nähnyt muuta kun juoksijoiden selkiä. Keli oli sentään aivan mieletön! Kaunis, lähes pilvetön taivas ja kirkkaana paistava aurinko sai minut jo epäilemään lukemiani sääennusteita saapuvasta myrskystä
Vauhtikarkki ja talviurheilujuoma oli auringonpaisteen kanssa selkeästi hyvä kombo. Takaraivossa jyskytti kesän Himos Trailin muistot suoranaisesta hoipertelustani Sammalsuon lenkillä, mutta nyt juoksu maittoi yllättäen oikein mukavasti. Paljakalle päästyäni olin saavuttanut pitkän aikaa edelläni menneen kahden juoksijan porukan, mutta varsinaista intoa ohitukseen ei ollut - vauhti oli itselleni oikein sopiva. Pakko erikseen hehkuttaa vielä tuota Paljakan osuutta. Jos se oli perjantaina yöpoluilla suorastaan maaginen, niin nyt auringon paistaessa ja polkujen tamppaannuttua vielä perjantaitakin parempikuntoisiksi, siinä oli ihan uskomaton ilo juosta. Melkein määräisin pakolliseksi kokeiluksi jokaiselle polkujuoksua harrastavalle nämä Paljakan talvipolut!
Toisessa huollossa pari kilometriä veturinani toiminut kaksikko jäi pidemmäksi aikaa nauttimaan urheilujuomaa, joten jatkoin matkaani yksin. Huollon jälkeisen ensimmäisen pidemmän laskuosuuden alussa huomasin ehkä 150 metriä edelläni etenevän selän, josta otin seuraavan tavoitteen. Tämän selän saavutinkin hetkeä ennen Länsi-Himoksen rinteitä, ja kohteliaasti hän siirtyi sivuun minun ohittaessani hänet. Täytyy sanoa että perjantain jälkeen en olisi uskonut, että lauantaina ohitan yhtään ketään, mutta polut olivat niin hienossa kunnossa että juoksu kulki kuin itsestään.
Viimeisen pitkän laskun sain tulla perjantaista poiketen ihan yksin. "Hieman" reisien jo hapottaessa se tuntui paljon vaikeammalta kuin perjantaina illalla, ja yhdessä mutkassa meinasi nilkka pyörähtää alta. Himoksen mökkialueelle saavuttaessa kilpailijoita kannustamassa ollut Saila yritti vielä tsempata minua ottamaan edelläni mennyt juoksija kiinni, mutta kovasta kannustuksesta huolimatta minulla ei ollut enää juuri lainkaan virtaa jäljellä. Viimeinen puolentoista kilometrin matka polkujen lopusta maaliin oli melkoinen Via Dolorosa, mutta silti pystyin juoksemaan ihan itselleni mukavaa tahtia. Tähän varmaan vaikutti myös se, että en ollut onnistunut karistamaan ennen viimeistä nousua ohittamaani juoksijaa tarpeeksi kauaksi taakseni. Jatkuvasti piti vilkuilla selän taakse, että koska sieltä tullaan loikalla ohitse. Peikkometsän nousussa oli kyllä pakko vaihtaa kävelyksi muutaman kymmenen metrin ajaksi, kun tuntui että reisissä ei ollut enää yhtään mitään jäljellä.
Maalivaate alittui lopulta ajassa 1:40:46, millä irtosi miesten sarjassa sija 60/68. Trendi oli sentään nouseva, väliajoissa olin pyörinyt sijoilla 62-63. Aika oli kuutisen minuuttia hitaampi kuin 2020 vuoden mutarallissa samalla matkalla, mutta silloin en tuplannut - juoksin ainoastaan lauantaina tuon 13 kilometriä. Täytyy siis olla ihan tyytyväinen. Stravasta katsottuna tuo kuuden minuutin ero johtui suurimmilta osin hitaammalla Sammalsuon lenkillä. Tuolloin ilman lunta se kulki viisi minuuttia kovempaa tahtia kuin tänään. Retkeily-mentaliteettini unohtui aivan täysin Paljakalla, mutta eipähän jäänyt ainakaan semmoista oloa että olisi voinut juosta kovempaakin. Aivan kaikki tuli jätettyä poluille. Maaliin minua ennen tulleet Eelis, Jyri, Timo ja Riina olivat jääneet odottelemaan, joten pääsimme vielä syömään yhdessä. Osallistumismaksuun kuulunut lasagnebuffett sai taas itseeni uutta virtaa, mutta ehkä en kuitenkaan olisi lähtenyt klo: 13:00 Valtteri-Myrskyn saattelemana 25 kilometrin Extreme-taipaleelle. Itselläni kävi kelien kanssa erinomainen tuuri, koko tuon 13 kilsan kisan ajan sää oli mitä mainioin! Epäilen että tapahtumajohdossakin on kiitelty kaikkea mihin voi uskoa siitä, että lumimyrsky pyyhkäisi lopulta Jämsän yli täydellä voimallaan vasta kisan jälkeen.
Kiitos taas ennenkaikkea järjestäjille ja vapaaehtoisille, jotka mahdollistavat nämä elämykset. Mielestäni ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että Himos Winter Trail on yksi koko Suomen tunnelmallisimpia tapahtumia. Erityisesti tuo perjantai-illan iltajuoksu oli aivan mahtava!
Winter Trailin jälkeen luvassa on kolmannen koronarokotteen myötä pari huilipäivää. Viikosta 6 alkaen onkin sitten Garminin kalenteriin lyöty lenkkejä lukkoon seuraavaksi neljäksi viikoksi polkujuoksuvalmennuksen mukaisesti. 2022 vuoden tapahtumista olen tähän mennessä ehtinyt ilmoittautua Karhunkierroksen 55 kilometrille (jos hyvin käy, niin tuo on ensimmäinen ultramatkani) sekä Vaarojen Maratonin 43 kilometrille. Kesällä tulee kyllä varmasti lähdettyä myös Himokselle jollekin matkalle. Kaksi aikaisempaa vuotta on mennyt 36:lla, mutta nyt voisi olla vaihtelun vuoro. Periaatteessa tämä talvitapahtuman Enjoy oli oikeasti niin nimensä veroinen, että täytynee harkita sitä kesälläkin! Muista polkutapahtumista tietysti itselleni tutuksi tullut hienosti järjestetty Aulanko Tower Trail on vahvasti harkinnassa. Lapin NUTS-kisojakin voisi olla hauska käydä joskus kokeilemassa, mutta ne ovat vähän syrjässä täältä männikkömetsien ja rantojen raitojen luota. Ehkä sitten joskus myöhemmin.
Pitkät tarinat jaksoit kirjoitella ja itsekin nyt vielä enemmän innostuin tästä tapahtumasta vaikka talvisin tossut jaloissa selvästi monoja harvemmin on ;-)
VastaaPoista