Prologi: Vaarojen Maratonin jälkeinen lauantai 9.10.2021 - äitienpäivän aatto 7.5.2022
Vaaroilta palautuminen on sujunut erinomaisesti. Kuluneella viikolla lenkitkin ovat maistuneet, eikä muutenkaan ole ollut mitään negatiivisia tuntemuksia. Lokakuun lopulla Pieksämäellä järjestettävä Halloween Hike ja siellä taivallettava 50 kilometriä olisi oikeasti kiinnostanut aika paljonkin, mutta kyseisen viikonlopun järjestäminen juoksuhommia varten olisi ollut semmoisen säädön takana, että väliin jää. Hieman tuosta harmistuneena ajattelin käydä huvikseni katsomassa olisko ensi kevään Karhunkierrokselle vielä paikkoja vapaana. Voi hemmetti, olihan sinne. Pistin Jyrille viestiä Whatsappissa: "Olikos sulla tiketti sinne Karhunkierroksen 55:lle?". Vastaus tuli nopeasti: "Kyllä! Majoitukseen mahtuu myös mukaan." No ei kai siinä sitten, Dannyn sanoin: "Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo..." Mieleeni palautui jonkun vuoden takaiset epäuskoiset naureskelut työkavereille, jotka olivat lähdössä Karhunkierrokselle juoksemaan. "Minä en ikinä liikkuisi tuommoista matkaa ilman moottorin avustusta!" Jep jep...
Ilmeisesti Emmakin vähän huolestui tästä ilmoittautumisesta, sain nimittäin lahjaksi häneltä polku-ultravalmennuksen. Valmennuksen turvin aloitin varsinaisen valmistautumisen Karhunkierrokselle helmikuussa Himos Winter Trailin jälkeen. Etävalmennuksen moduulipohjainen ja itsenäinen muoto sopi erinomaisesti omaan elämäntilanteeseeni. Olisi ehkä ollut liian kova rasti, jos koko ajan olisi ollut henkilökohtainen valmentaja huohottamassa niskaan ja piiskaamassa lenkille. Kokoaikaisen työn ohella aloitin nimittäin keväällä myös merkonomiopinnot, joten kalenterissa oli aika tavalla täytettä.
Helmikuusta aina pääsiäiseen asti kaikki sujuikin erittäin hienosti. Kilometrejä kertyi tosi mukavasti, ja juoksu tuntui aina vaan kevyemmältä ja kevyemmältä. Pääsiäisviikon tiistaina se sitten iski, mitä olin pelännyt koko alkuvuoden. Korona. Itse tauti meni onneksi ohi suhteellisen lievänä, mutta jälkioireina päälle jäi korkea leposyke ja hurjat sykevaihtelut. Pelkkä tiskikoneen tyhjennys sai pulssin nousemaan yli 120:n. Näillä eväillä juostu äitienpäivän aaton Bodom Trail oli siis todella merkittävässä roolissa siihen, että kannattaako Rukalle ylipäätään lähteä. Raskas reissu se oli, mutta toisaalta siitä sai kyllä osviittaa siihen, että ei se peruskunto ihan täysin ollut kadonnut. Bodomin ja Karhunkierroksen väliin jäävät pari viikkoa käytin sitten aika lailla keventelyyn. Juoksulenkkejä tuli tehtyä ihan vain muutama, ja liikunta koostui pääosin työmatkapyöräilystä.
Itse asiaan: NUTS Karhunkierros 27.5. - 29.5.2022
Lopulta oli helatorstain aika, ja matka Rukalle saattoi alkaa. Jyri kävi hakemassa minut kotoa asti, ja Rukalle ajelimme Oulun kautta kahden pysähdyksen taktiikalla ilman sen kummempia ongelmia. Muutama porokin tuli bongattua tien varrelta. Oulusta itään käännyttäessä myös aurinko alkoi paistamaan lähes pilvettömältä taivaalta. Perille Rukalle saavuimme alkuillasta puoli kuuden aikoihin. Koska majoituksemme ovikoodi aktivoitui vasta tasan klo 18:00 meillä oli tässä vaiheessa hyvää aikaa käydä hakemassa numerolaput, ja haistelemassa vähän kisakeskuksen tunnelmaa. Iloksemme havaitsimme myös, että maalista majoitukseemme oli matkaa semmoiset kolmisensataa metriä. Iso helpotus kisan jälkeistä olotilaa ajatellen!
Kuuden jälkeen heitimme kamat kämpille, ja lähdimme Rukan keskustaan (muutaman sadan metrin päässä sekin) etsimään ruokaa. Maittavan pizzan ja tsekkiläisen pilssin jälkeen reippailimme vielä Rukatunturille portaita pitkin ihailemaan maisemia. Sääennustus lupasi kisan ajaksi semmoista keliä, että maisemia ei välttämättä näkyisi lainkaan - sumua ja sadetta. Rukatunturin päältä aukesikin aivan mieletön maisema, kyllä kannatti kiivetä! Sen jälkeen kaupan kautta kämpille saunaan ja katsomaan Suomi-Slovakia -lätkämatsia toisella silmällä.
Enemmän tai vähemmän huonosti nukutun yön jälkeen olin jo hereillä seitsemän jälkeen ennen kellonsoittoa. Päätimme Jyrin kanssa lähteä katsomaan perusmatkan startin, se kun tosiaan oli ihan majoituksemme lähellä. Aamu valkeni tihkusateisena ja pilvisenä. Ei kateeksi käynyt 166 kilometrin matkalle lähtijöitä! Hiihtostadionin ympäristössä oli jo jonkun verran porukkaa hyvissä ajoin ennen starttia, joten kiipesimme vähän vielä ylöspäin laskettelurinteiden juurelle ensimmäisten portaiden alkuun. Ensimmäisten juoksijoiden tullessa tähän, alle kilometrin matkalla oli jo ehtinyt syntyä pieniä eroja kärjessä menevien ja pääjoukon välille. Kannustimme kaikki kilpailijat matkaan, ja sen jälkeen kämpille aamupalalle ja lepäilemään.
Päivä meni aika jännittyneissä ja odottavissa tunnelmissa. Sain itse nukuttua pienet päiväunet, ja niiltä herättyäni olo oli yllättävän virkeä ja hyvä. Keittelimme isot annokset tonnikalapastaa, ja viimeisinä tankkauksina vedimme vielä kahvit ja berliininmunkit. Pari tuntia ennen starttia 34 kilsalle lauantai-aamuna starttaava Jimi tuli vielä morjestamaan meitä kämpille. Vähän ennen kuutta aloimme laittamaan kamppeita valmiiksi, ja marssimme bussipysäkille kohti Oulankaa varttia vaille seitsemän aikoihin. Perustin oman energiahuoltoni käytännössä ihan pelkästään Noshtin vauhtikarkkeihin ja Noshtin korkeaenergiseen urheilujuomaan. Eipähän tarvinnut lähteä tappelemaan geelipussien kanssa. Pääsiäisen koronan jäljiltä olin aika skeptinen omasta kunnostani, joten pakkasin eväitä 13,5 tunnin reissua varten. Hidasta retkeilyä oli siis tiedossa.
Bussimatka Oulankaan sujui leppoisasti muiden kisailijoiden kanssa jutellen. Jokaisissa kisoissa toistuvat vitsit tuli myös heitettyä moneen kertaan. "Käännä sitten kylkiasentoon, jos näet meidät tuupertuneina polun varteen!" "Joo, ja voin pausettaa kellon samalla!" Ai että, tunnelma alkoi rakentumaan! Suunnitelmanamme oli, että lähtisimme heti matkaan bussista poistuttuamme, mutta bajamajatauko vei sen verran aikaa, että päädyimme lähtemään yhteislähdöllä klo: 19:30.
Heti startin jälkeen oli jo pakko hypätä polun sivuun ihailemaan mahtavaa Kiutaköngästä. Itse en ole ikinä käynyt Karhunkierroksella, joten totta kai kaikki piti ottaa irti. Ensimmäiset 10 kilometriä reitistä oli suorastaan ihan maagista osuutta. Aivan älyttömän kaunista maisemaa, erityisesti Oulankajoen vartta korkealla joen yläpuolella kulkeneet osuudet olivat huikaisevan kauniita. Käki kukkui pienessä tihkusateessa, ja juoksu maistui mainiolta. Meitä ohiteltiin jonkun verran, mutta silti tuntui, että enemmän selkiä kuitenkin tuli vastaan, kun katosi horisonttiin. Tämä alkoi epäilyttää itseäni, että noinkohan alkuvauhti oli vähän liian kova minulle, mutta toisaalta tosiaan kaikki tuntui hyvältä.
Kympin jälkeen alkanut teknisempi osuus vähän söi vauhteja, mutta edelleen juostavat pätkät tultiin ihan mukavasti Jyrin pitäessä tahtia. Ilta alkoi jo hieman hämärtyä, mutta missään nimessä otsalampulle ei olisi ollut tarvista, itseasiassa koko yönä sitä ei edes tullut mieleen kaivata. Ihan hyvä homma, koska ei meillä kummallakaan moista ollut mukana. Käet kukkuivat edelleen, ja metsään laskeutui upea usva. Paikkapaikoin oli niin kaunista, että itselläni meni oikein kylmät väreet. Eka puolimaraton tultiin meille +90 kilon sarjalaisille oikeinkin mukavaa vauhtia alle kolmeen tuntiin. Käytännössä siis samaa kyytiä kuin mitä kaksi viikkoa sitten Bodomilla, mutta keskisyke oli aika paljon alhaisempi. Toki maasto oli vielä tässä vaiheessa helpompaa kuin Bodomilla.
Aikalailla tasan puolimaratoniin tultaessa siirryttiin Kitkajoen varteen. Kohdalle sattui pieni nuotiopaikka, jossa Jyri piti käymälätauon. Itse laitoin tässä vaiheessa viestin kotiin Emmalle, että hengissä ollaan ja hyvävoimaisina. Kitkajoen vartta kulkenut osuus olikin sitten todella vaikeakulkuista. Siinä sai oikeasti olla tarkkana, että ei molskahtanut jokeen. Lämpötila muuttui myös hivenen kylmemmäksi, epäilimme Jyrin kanssa sen johtuvan kylmästä vedestä, joka virtasi käytännössä ihan lenkkareiden vieressä. Tämän melkein koko pätkän tulimme tasatahtia meidän kanssa edenneen muutaman juoksijan porukan kanssa. Välillä koukkasimme pois joen varrelta, ja näillä paikoin polut muistuttivat jopa kaikessa kamaluudessaan Ryläyksen nurkkia Vaaroilla. Pitkältä tuntuneen matkan jälkeen saavuimme lopulta Pienen Karhunkierroksen risteykseen, ja polku helpottui aika tavalla. Tämän osuuden kohokohta oli ilman muuta Harrisuvannon riippusillan ylitys. Itse silta oli sen verran liukas, että siinä ei valitettavasti keskittymiseltä ehtinyt kauheasti maisemia ihailla.
Harrisuvannosta seuranneet 5 kilometriä (kilometrit 27-32) olivat itselleni varsin helppokulkuisesta polusta huolimatta kyllä todella pahat. Korkeaenergiset urheilujuomat oli imetty etulötköistä loppuun, ja pelkäsin jo että juomarakostakin loppuu vesi. Jyri kaivoi kolmenkympin kohdalla sauvat esiin, ja itse jouduin tekemään tosi paljon töitä että pysyin perässä. Käytännössä Jyri napsi aina ylämäissä muutaman metrin kaulan, jonka sitten hölkkäsin tasaisella taas takaisin. Vihdoin Myllykosken pauhun yli alkoi kuulumaan 32 kilometrissä odottaneen Basecampin huollon karhunkellot. Vähän ennen huoltoa juoksijoita puolen yön jälkeen villisti kelloilla kannustanut porukka sai itselleni melkein liikutuksen kyyneleet kirpoamaan silmiin. Taisin huikatakin heille kiitoksen kannustuksesta, ja sen että silloin se todellakin tuli tarpeeseen! Jos satutte tämän lukemaan, niin kiitos vielä näin blogin välityksellä! Huollossa menikin aika kauan aikaa. Pullojen ja rakon täyttö vei kohmeisilla sormilla oman aikansa, samoin uusien Nosht-pakettien kaivaminen repun selkäosasta olkataskuihin. Join myös puoli litraa huollon tarjoamaa urheilujuomaa käytännössä yhdellä kulauksella ajattelematta lainkaan, että rupeaakohan se hölskymään vatsassa - ei onneksi ruvennut. Lisäksi nopea pistäytyminen bajamajassa, ja muutaman suklaapalan syönti, ja eikun takaisin poluille.
Noin kymmenen minuutin huolto, ja ilmeisesti alkamassa olleet energiavajarit saivat aikaan sen, että Basecampilta lähtiessä paleli aivan älyttömästi! Onneksi olin ottanut hupullisen takin. Huppu päähän ja muutaman sadan metrin hölkkä hiekkatietä pitkin, ja vaikuttamaan alkaneet tankatut energiat lopettivat tuon hytinän. Reitti oli itselleni entuudestaan tuntemattomin nimenomaan Basecamp-Konttainen -väliltä, joten en tiennyt yhtään mitä tuleman piti. No sieltähän tuli lähestulkoon pelkkää mahtavuutta! Hyvin juostavia polkupätkiä, upeita soiden ylityksiä pitkoksilla, huikeita metsämaisema ja pieniä lampia joiden yllä leijui todella kaunis aamuyön usva. Polun vierestä lentoon lähtenyt teeri pääsi kerran vähän säikäyttämään, mutta ei se mitään. Tällä pätkällä etenimme Jyrin kanssa miltei koko matkan niin, että Jyri sauvoi kaikki ylämäet kovempaa kuin itse pystyin etenemään, mutta minä sitten puolestani vedin välillä isonkin kaulan tasaisilla pätkillä juostessani. Juoksu maistui tosi hyvältä, ja miltei kaikki loivemmat ylämäetkin menivät mukavasti hölkäten. Nimenomaan tällä osuudella ohittelimme paljonkin muita juoksijoita. Eräällä kilpailijalla oli vähän heikompi hetki, energia ei ollut imeytynyt ja krampit vaivasivat. Minulla oli ylimääräistä suolaa mukana, josta tarjosin myös hänelle. Vakuutettuaan, että hän ei tarvitse enempää apua, jatkoimme Jyrin kanssa matkaa.
Vihdoin sitten muutama kilometri ennen toista huoltoa alkoivat koko loppureittiä leimanneet hurjat nousut ja laskut. Ylitimme parikin vaaraa, josta väittelimme Jyrin kanssa että onko se Konttainen vai ei. Olin itse katsonut reittikartan jollain tasolla etukäteen, joten tiesin että toinen huolto tulee heti Konttaiselta laskeutumisen jälkeen. Sitä en tosin tiennyt, että kuinka pitkiä nämä vaarojen ylitykset ovat kilometreissä. Parikin vaaraa meni näin väitellessä, yhden päältä aukesi kaunis aamu-usvainen maisema kohti Rukaa. Onneksi edes tässä kohtaa pääsi vähän ihastelemaan maisemia. Lopulta Konttainen ilmiantoi itsensä varsin pelottavan jylhän siluettinsa muodossa. Nousun juurella oli muistutus hätänumerosta, ja taisipa siinä olla osan noususta myös itseni monta kertaa loppumatkasta pelastanut köysi antamassa tukea karmeaan nousuun.
Konttaisen jälkeinen huolto suoritettiin nopeasti. Kello alkoi olla sen verran pikkutunneilla (olisikohan se ollut jotain neljän pintaan aamuyöllä?), että halu päästä metsästä pois oli jo aika kova. Tästä alkoikin sitten heti aivan hirveä Valtavaaran pitkä raastava nousu! Valehuiput seurasivat toisiaan, ja jossain vaiheessa itseäni alkoi jo suututtamaankin jatkuva ylöspäin meneminen. Myös jokainen laskupätkä söi miestä rotan lailla, kun tiedossa oli että ne kaikki joutuu nousemaan uudestaan ylös, ennen kuin Valtavaara on lopullisesti huiputettu ja siellä nököttävä mökki ohitettu. Jossain Valtavaaran nousussa onnistuin myös kompastumaan pahasti johonkin juureen sillä seurauksella, että kenkäkin hajosi, ja toisen jalan reiteen tuli kunnon ruhje maasta tukea hakiessani. Vähän aikaisemmin olin potkaissut oikean jalkani myös kiveen, joten varpaassa alkoi vähän jo juilimaan jatkuvat nousut ja erityisesti laskut. Onneksi siellä oli niitä köysiä! Viimeinen valehuippu varsinkin sai minut ihan oikeasti suuttumaan, ja Jyrikin joutui jo rauhoittelemaan minua. Lopulta Jyri näki vilauksen Valtavaaran huipun mökistä, ja onnistui vakuuttelemaan minullekin että kyllä se siellä on. Valitettavasti koko vaaran huippu oli niin sumussa, että maisemia ei näkynyt yhtään.
Kohti Rukaa laskeutuessamme koimme huikean hetken, kun reittiennätyksen 83 kilometrillä juossut Juuso Simpanen suorastaan lensi ohitsemme viimeisessä jyrkässä alamäessä. Me konkkasimme portaita alas, ja Simpanen viiletti pusikossa portaiden vieressä. Olisimme kyllä antaneet tilaa portaisiinkin, mutta Juuson tietokone raksutti sen verran nopeasti, että hän todennäköisesti ajatteli (ihan oikein ajateltu) että emme olisi ehtineet alta pois vaikka hän olisi huutanutkin varoituksen. Ihan huikeaa menoa! Ohi mennessään hän kerkisi myös vielä tsemppaamaan meitä. Polkujuoksuyhteisöllisyyttä parhaimmillaan! Kasikolmosella hienosti kolmanneksi juossutta Jussi Nokelaista emme valitettavasti ehtineet reitillä nähdä, viestittelimme Jussin kanssa torstaina, ja hän epäili että jos juoksemme viisvitosen Jyrin kanssa 10-11 tuntiin, niin hän ei ehdi ohittamaan meitä. Näin siinä kävi, ja Jussi oli lopulta maalissa noin vartti meidän jälkeen.
Vielä oli edessä yksi boss fight. Rukan laskettelurinteiden nousu. Tässä oli kyllä itselläni koko kisan heikoin hetki, mutta Jyri jaksoi tsempata minuakin eteenpäin oman menonsa yhteydessä. Olimme ennen Konttaisen huoltoa päättäneet juosta yhdessä maaliin, kävi mitä kävi, niin Jyri jäikin odottelemaan minua nousun päälle. Sitten oli edessä enää lasku Karhunkierroksen portille jossa kävimme torstaina ottamassa valokuvat, kunniakierros Rukan kylässä ja lopulta saapuminen maaliin hiihtostadionille. Jostain löytyi vielä sen verran voimia, että saimme juostua käytännössä koko tämän osuuden. Toki se oli pelkkää laskua, mutta ei sekään ainakaan omilla etureisilläni ollut helppoa. Maalivaatteen alitimme samaan kellonaikaan, oma aikani oli 10:21:00. Jyrille tuli sekuntia parempi aika, mikä meni kyllä ihan oikein. Sen verran ison avun sain joukkuekaveriltani lopussa! Juoksun jälkeen mitali kaulaan, kuvat Finisher-kyltin kanssa, ja kanakeitto ja alkoholiton olut kantoon ja kämpille suihkuun. Itselleni ei ruoka, juoma eikä uni maittanut lainkaan, kroppa kävi sen verran ylikierroksilla. Pari tuntia sain yöllä nukuttua, mutta siinäpä se sitten oli.
Lauantaina köpöttelimme Rukan kylään syömään ja kannustamaan maaliin saapuvia muiden matkojen edustajia. Pieni vesisadekaan ei omaa fiilistä latistanut, vaan tunnelma oli erittäin korkealla! Täytyy sanoa, että itse jopa tykkäsin nimenomaan tästä aikataulusta mikä tapahtumalle oli määritelty, vaikka etukäteen vähän pelkäsin sitä. Yöllä juokseminen tuntui ihan samalta kun mihin muuhun tahansa kellonaikaan juokseminen, ja nyt pääsimme nauttimaan tapahtuman fiiliksestä sekä perjantaina että lauantaina. Lauantaina kauppareissun jälkeen oli tarkoitus lähteä vielä katsomaan Jimin maaliintulo 34 kilometriltä, mutta samalla hetkellä kun laitoimme kämpän oven kiinni, kenttäkuulutus huusi juuri Jimin loppuaikaa. Mies oli painellut Konttaiselta maaliin todella hurjaa vauhtia. Juttelimme hetken kisan jälkeen Jimin kanssa kilpailijoiden maaliteltassa, kunnes lähdimme kämpille laittamaan saunaa päälle. Tässä vaiheessa oli myös hyvä avata yksi olut onnistuneen suorituksen kunniaksi!
Kaiken kaikkiaan juoksu meni kyllä niin nappiin kun vaan näillä taustoilla voi mennä. En voisi olla enempää tyytyväinen. Itselleni ei sinänsä ajoilla ja sijoituksilla ole mitään väliä, mutta jos omaa ennakoitua aikaa tullaan se pari tuntia kovempaa, ja taakse jäi (keskeyttäneet mukaanlukien) 131 nimeä, niin en voi olla tyytymätön. Itse reitti oli upea, vaikka viimeinen 8 kilometriä hajottikin aika paljon. Jos verrataan Vaaroihin, niin reittinä KK on ehkä mukavampi. Se on enemmän juostavaa polkua, vaikka niitä teknisiäkin pätkiä on mukana. Tapahtumana en osaa sanoa kumpi on parempi, lähtekää kumpaankin, ja kokeilkaa itse! Nyt ainakin ensi viikko lepiä juoksuhommista.
Ensi vuonna 83 kilsalle?
Kiitos. Kannatti odottaa. Hyvin innostava kirjoitus taas kerran.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMikähän tän terveysvaikutus suuntaan tai toiseen on? Lyhyellä aikavälillä yhteisvaikutus koronan kanssa(sydän, keuhkot?), mahd marssimurtumat, hiusmurtumat? Entä pitkällä aikavälillä? (sydän, hapettuminen, mitä vaan keksii kysyä)
VastaaPoistaT:mänty myös
Eipä noita pidempiä ultramatkoja ainakaan lääkärit kauheasti suosittele, mutta tässäkin tekstissä mainitaan nimeltä yksi lääkäri joka semmoisia juoksee, niin ota nyt siitä sitten selvää.
PoistaTuskin nyt toi 55km vaikuttaa mitenkään negatiivisesti terveyteen. Veikkaan että viikko konttorissa on paljon haitallisempi. Ja kaikki se treenaaminen ennen juoksua, tuo kyllä paljon plussaa terveyteen.
PoistaMeitähän siis oli 2 siellä Basecampissa kannustamassa :D Oma juoksu jäi väliin viikkoa ennen starttia sairastetun koronan vuoksi, niin päätin pistää kaikki paukut kannustamiseen. Onnea huikeasta juoksusta! Terveisin Basecampin kannustusjoukko
VastaaPoistaKyllä kaksikin on jo ihan hyvä joukko :D Ääntä oli ehkä niin paljon, että mielessäni ajattelin sen suuremmaksi porukaksi :)
Poista