Oma kunto oli enemmän arvoitus kun koskaan ennen. Joulun pienet sairastelut saivat aikaan sen, että ei kauheasti tehnyt mieli laittaa lenkkareita jalkaan muutakun ihan lyhyille hölkille. Pientä uskoa toi kuitenkin viikko ennen tapahtumaa tehty vajaan parin tunnin lenkki kovemmilla tehoilla. Sen jaksoi yllättävän hyvin painaa. Olin ilmoittautunut tänä vuonna niinsanotusti vanhalle kuninkuustuplalle, illalla 13 kilometriä ja päivällä 25 kilometriä. Nythän olisi ollut tarjolla myös 25+37, mutta siinä on kyllä pari kierrosta liikaa. Jyri oli lähdössä seuraksi molemmille matkoille, ja Emma perjantai-illan koitokseen.
Perjantai meni mukavasti kotona lepäillen. Harrastuksiini upean myötämielisesti suhtautuva työnantajani oli siunannut peräti neljän päivän vapailla. Kerkisin nukkua jopa pienet päiväunet, ja muuten vaan valmistautua rennosti illan starttiin. Voin sanoa että oli kyllä oikeasti vähän eri fiilis lähteä tuohon perjantai-illan koitokseen vapaapäivän päälle, kuin suoraan töistä. Starttiviivalla olo oli jopa levollinen ja vähän luottavainenkin - kyllä se siitä! Otimme Jyrin kanssa startin rauhallisesti,kun taas Emma lähti kuin NATO-ohjus viivalta karkuun. Ensimmäinen kilometri meni mukavasti Instagramista tutun, huikeita juoksuvideoita tuottavan @Itkonen peesissä. Kannattaa ottaa miehen kanava seurantaan! Emmakin vähän himmaili vauhtia ensimmäiseen ylämäkeen, ja hetken taivalsimme porukassa ennenkuin käännyimme varsinaisille poluille. Alussahan oli pieni muutos aikaisempiin reitteihin, kellon mukaan tämä myös toi matkaan muutaman sata metriä ekstraa. Mielestäni muutos oli onnistunut, uusi polku oli tosi mukava, ja siinä oli välissä myös pieni palauttava laskupätkä.
Ensimmäinen huolto tuli kuin varkain. Fiilis oli hyvä ja juoksu maistui ihan mukavalta. Jukka oli huollossa lämmittänyt urheilujuomat oikein sopiviksi, ei muuta kun mukillinen kantoon ja vorwärts! Viime vuonna piti oikein pysähtyä puhaltelemaan ekaan huoltoon. Ajattelin että roikun Jyrin koukussa sen minkä jaksan, ja sitten kun en enää jaksa niin jättäydyn taakse. Jyrillä ei onnekseni kuitenkaan ollut intressejä soolojuoksulle, vaan hän suhteutti oman vauhtinsa minun hitaaseen etenemiseen. Kisan jälkeen kuulin, että myös poluille käännyttäessä taakse jäänyt Emma oli onneksi saanut juoksuseuraa. Kyllä näitä kuitenkin mukavampi on porukalla mennä.
Hieman ehkä yllätyksekseni jaksoin juosta mukavasti melkein kaikki nousutkin ensimmäisen huollon jälkeen. Sammalsuon lenkille käännyttäessä vastaan alkoi tulla jo 13 ja 25 kilsan sarjojen kärkijuoksijoita. Hauska homma oli, että väistimme kaikkia muita kärkijuoksijoita hankeen, mutta jos oikein Jyrin kanssa katsoimme, niin Juha Sorvisto väistikin meitä. Ilmeisesti hän vähän säikähti, että mitä karpaaseja sieltä tulee vastaan. Olisin toki itsekin säikähtänyt itseäni. Peuramäentien metsäautotiepätkä oli todella liukas! Kävelimme Jyrin kanssa suosiolla sen pitkän ja raastavan ylämäen, mutta heti polkujen alkaessa vaihdoimme juoksuksi. Otin itse tässä vaiheessa vetovastuun. Jossain välissä katselin että takanani oli melkoinen kiiltomato lamppuja, mutta ei kenelläkään tuntunut olevan mitään hinkua ohittaakaan, niin annoin mennä vaan. Itselläni on aika vahva historia Sammalsuon lenkillä tummumisesta, mutta nyt kulki oikein mukavasti! Pystyin pitämään juoksua yllä ylämäkiä myöten koko tuon itselleni ikävän lenkin ajan, eikä edes tuntunut pahalta. Polut olivat huikean hyvässä kunnossa, ja reitin varrelle sijoitetut ulkotulet loivat hienon tunnelman. Erityisesti Sammalsuon lenkin puron vartta kulkeva ja sen ylittävä kohta oli todella hieno! Joulupukkien ohjatessa takaisin Paljakan lenkille olin jopa vähän yllättynyt, että joko se Sammalsuo meni!
Siitä innostuneena taisin pitää pikkuisen liian kovaa tahtia yllä seuraavaan huoltoon. Sykkeet alkoivat nousta jo aika korkeiksi, mutta mielessä siintänyt huolto auttoi jaksamaan. Huollossa jäin pikkuisen muiden letkamme juoksijoiden taakse pussiin odottaessani pääsyä roskiksille, ja Jyri pääsi vähän karkaamaan. Tässä vaiheessa piti oikein ottaa spurtti että sain miehen kiinni. Maitohapot alkoivat tuntua. Onneksi edessä oli aika pitkä lasku, jossa pystyi vähän palauttelemaan. Laskun jälkeen Himoksen rinteille ja niiden vieressä olevan kallion päälle kavutessa alkoi kyllä tuntua jo pahalta. Jotenkin onnistuin vielä roikkumaan Jyrin perässä, vaikka se kilometrin mittainen loppulasku meni kyllä aivan nakit silmillä. Jyrkimmässä kohdassa laskun lopussa oli varoitus päällä, joku oli ilmeisesti loukannut siinä itseään pahemminkin. Järjestäjän edustaja oli onneksi paikalla, joten meidän ei tarvinnut pysähtyä, en tiedä olisiko etureisissä edes riittänyt voimat vauhdin pysäyttämiseen. Laskun jälkeen kevyenliikenteen väylälle tultaessa oli jo pakko huikata Jyrille että rullaa vaan maaliin, itse könyän perässä. Viimeinen kilometri menikin ihan hölkkäillessä, lopulta jäin Jyrille reilun minuutin. Maalissa Jyrin lisäksi odotteli samalla matkalla hienosti juossut Mikko, jonka kanssa lähdin savusaunan upeisiin löylyihin. Järjestäjän mittaama loppuaika oli 1:40:59, joka oli minuutin verran vuoden takaista päiväkisaa nopeampi, huolimatta nelisensataa metriä pidemmästä reitistä. Täytyy siis olla tyytyväinen! Vähän kyllä hirvitti seuraavan päivän kisa, tulin aika lailla maksimilla koko tuon 13 kilsaa, lukuunottamatta ihan loppua...
Yö olikin sitten taas melkoinen. Kroppa kävi aivan ylikierroksilla, ja unta sain varmaan joskus kahden aikaan. Aamulla herätessä, kaverina oli melkoinen pääkipu. Elektrolyyttijuomaa, vettä ja niiden vaikutusta kumoamaan vähän kahvia koneeseen, sekä pari paistettua kananmunaa ruisleivän päällä, niin kymmenen aikaan alkoi jo elämä voittaa! Sitten vaan kamat kasaan ja nopea siirtymä Himokselle. Perillä Jyri kertoi, että hänellä oli sujunut yö ihan samoissa merkeissä. Päätimme että lähdemme rauhallisesti menemään omaa vauhtia, emmekä välitä muista, tai kellosta.
Ekassa nousussa heitettiinkin kävelyksi jo varmaan 200 metriä aikaisemmin kuin perjantaina. Itse en viitsinyt edes nousun laella olevalla tasaisella pätkällä ottaa juoksuaskelia, säästin ne pieneen alamäkeen jolta käännyttiin poluille. Tässä vaiheessa muodostui pieni pullonkaula, ja "vauhdin" joutui jopa ihan kokonaan stoppaamaan ennen poluille pääsyä. Itseäni pieni odottelu ei haitannut yhtään, päinvastoin. Siinä sai sykkeet tasoiteltua mukavasti. Poluilla peesailimme vaan pitkää letkaa, ja ennen ekaa huoltoa meno oli onnekseni todella rauhallista. Huollossa oli taas Jukka, epäilen että hän oli yöpynyt metsässä. Hattu pois päästä kyllä, ilman talkoolaisia ei olisi kisoja.
Huollosta lähtiessä sanoin Jyrille, että jos on menohaluja, niin ei muuta kun kytkin pohjaan ja vitonen silmään. Herrasmiehen elkein vastaus kuitenkin oli, että ei kuulemma ole. Sehän sopi itselleni. Juoksimme tämän seuraavan pätkän Peuramäentielle kahden kilpailijan peesissä, heistä ainakin toinen oli lähdössä myös keväällä Karhunkierrokselle. Mielenkiintoisten polkujuoksukeskustelujen siivittämänä matka kulki kuin itsestään. Kärkijuoksijoita tuli taas vastaan Sammalsuon lenkin yhdistävällä polulla, oli hauska seurata muunmuassa Juuso Simpasen menoa tällä pätkällä. En tiedä oliko Juusolla niin hauskaa, kun yritimme vain pysyä poissa Mestareiden jaloista. Peuramäentielle tultaessa neljän juoksijan letkamme typistyi taas kahteen, ja kävelimme ihan rauhallisesti julmetun liukasta metsäautotietä. Jyrilläkin varmaan vähän eilinen painoi jaloissa, kun hän ehdotti että kävelläänkö sinne asti missä polku alkaa. Itselleni tämä sopi oikein mainiosti. Otin taas vetovastuun samalla tavalla kuin perjantai-iltanakin tälle osuudelle.
Paljakan kallioille palatessa tajuntaan iskostui, että loppulaskun jälkeen ei käännytäkään oikealle maalia kohti, vaan vasemmalle uudelle kierrokselle. Pitkä loppulasku sujui letkassa mentäessä huomattavasti rauhallisemmin kuin edellisenä iltana. Juuri ennen laskun jyrkimpään pujotteluun kääntymistä ohitsemme lensi miesten 25 kilometrin kisan voittaja Samu Heiska semmoista vauhtia että itseäni oikein hirvitti! Onneksi jollain oli varoitus päällä, niin koko letka ehti hyppäämään hankeen sivuun eikä kolaria sattunut. Katsoin kellosta tässä vaiheessa, että keskitahti oli vähän reilun minuutin hiljaisempaa vauhtia kuin perjantaina. Tämä tuntui oikein sopivalta, matka oli liki 100% pidempi ja takana oli tosiaan se edellisen illan kova rypistys. Sykkeet pysyivät mukavasti pk-alueella eikä jalkakaan painanut ihan mahdottomasti. Nämä aiheuttivat sen, että ei edes harmittanut kääntyä vasemmalle siitä loppulaskun jälkeisestä risteyksestä! Tässä vaiheessa taitoimme matkaa 37 kilometrin matkalla olleen "Yksinäiset Sudet" -joukkueen kanssa. Oma tokaisuni: "Tämähän on aika kiva, kun reitillä on vielä 37 kilsan juoksijoita, niin talkoolaisten ei tarvitse odotella meitä!" aiheutti vähän pahaa verta, mutta eivät pojat sitä onneksi tosissaan ottaneet. Illalla katsoin tulospalvelusta, niin Yksinäiset Sudet olivat selvinneet maaliin kolme minuuttia ennen cut-offin sulkeutumista. Hats off! Haluaisin itsekin joskus tehdä noin tarkkaa työtä.
Nousu huoltoon sujui rauhallisissa merkeissä. Kaikki ylämäkeä muistuttavat osuudet kävellen, ja loput rauhallisesti hölkötellen. Simpanenkin ohitti meidät jossain vaiheessa nousua. Askel oli aika paljon kevyemmän näköinen kun meillä. Huollossa oli tietenkin taas Jukka avustamassa pullojen täytössä. Itse nappasin lötkön täyteen urheilujuomaa, ajatuksena oli selvitä sillä maaliin asti. Huollon jälkeen oli jo vähän juhlafiilis, kun Jyrikin sanoi että "Se on muuten viimeistä kertaa Sammalsuon lenkki tämän viikonlopun aikana!" Pikkuisen pelkäsin omaa katkeamista, mutta rauhallisen tahdin ansiosta tätä ei koskaan tullut. Eräs juoksija oksensi edessämme polun varteen, mutta hän ei kertomansa mukaan tarvinnut apua eikä lisäenergiaa, joten jatkoimme matkaa.
Joulupukit tsemppasivat Sammalsuon ja Paljakan risteyksessä että enää viisi kilometriä maaliin. Kuulosti todella hyvältä! Viimeisessä huollossa pysähdyimme vielä suhteellisen pitkäksi aikaa tankkaamaan energiaa viimeistä kolmea kilometriä varten. Huollon jälkeen tulleen pitkän laskun päätteeksi oli sitten melkein päivän kohokohta. Hakkuuaukean vieressä oli sauna! Kyllä. Ihan oikea puulämmitteinen sauna vihtoineen. Otimme Jyrin kanssa nopeat löylyt ennen viimeistä paria kilometriä. Parin minuutin istumatauko teki oikeasti aika hyvää, ja vaikka meidät ohittikin sen aikana pari kilpailijaa, fiilis oli voiton puolella!
Olin toiminut veturina jo viimeisestä huollosta alkaen, ja saunan jälkeen Jyri alkoi hieman jo jäämään. Viimeisessä nousussa rinteiden jälkeisen louhoksen päälle puuskustus alkoi takana olla jo aika kovaa. Sitä seuranneen kilometrin mittaisen laskun pystyin rullailemaan aika kevyesti, ja laskun juurella Jyriä ei vielä näkynyt. Etureiteni alkoivat olla jo siinä pisteessä, että en pystynyt jäämään odottelemaan, joten härskisti jatkoin hölkkäämistä eteenpäin, ja jätin minun kanssa 38 kilometriä viikonlopun aikana juosseen Jyrin vähän jälkeen. Tätä samaa tahtia etenimme koko loppumatkan. Peikkometsän nousussa alkoi v-käyrä jo vähän nousemaan, mutta nousun huipulla huomasin Galinan, joka kannusti jaksamaan maaliin asti. Korvaamaton apu tässä vaiheessa! Viimeiset 200 metriä maaliin olikin sitten vaan hölkkäilyä. Asetin itselleni varovaisen tavoitteen että neljään tuntiin pitäisi päästä tuo lauantain matka. Itselläni ei ollut mitään kokemusta näin pitkistä tuplista etukäteen, ja se perjantain lenkki painoi jaloissa aika tavalla. Olikin melkoinen yllätys, kun järjestäjän kello pysähtyi aikaan 3:41:34. Olo oli myös suhteellisen freesi, mitään katkeamista ei tapahtunut, ja suurin osa lenkistä meni mukavasti pk-sykkeillä. Uskoisin että tämä tupla oli erinomainen treenikauden avaus Karhunkierrosta silmälläpitäen!
Kisan jälkeen maistui mansikkamehu, ja sen päälle sauna! Tosiaan kahden koronavuoden jälkeen oli todella hieno fiilis päästä saunomaan muiden kisailijoiden kanssa, ja perkaamaan vähän mennyttä tapahtumaa. Saunan päälle myös lasagnebuffet maistui erinomaisen hyvälle! Kotiin olin tämän lisäksi vaivannut jo torstaina pizzataikinan kohoamaan, joten kisan jälkeen oli melkein kuin pikaruokaa olisi päässyt syömään. Senkun vaan pyöritteli taikinapallot pyöreiksi, löi täytteet niskaan ja pisti uuniin! Erinomainen ratkaisu!
Kiitos järjestäjille ja talkoolaisille upeasta tapahtumasta! Aivan varmasti mukana myös ensi vuonna. Kiitos myös Jyrille juoksuseurasta! Kyllä näitä yksin olisi aika synkkä painaa...
Voi pojat ja Emu. Olette te reippaita♥️
VastaaPoista